Jani Halme on ristinyt itsensä Jäykkä-Janiksi jo ennen kuin TTK:n tanssiharjoitukset ovat ehtineet edes alkaa.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma palaa MTV3-kanavalle ja MTV Katsomoon jo 19. tuotantokauden merkeissä. Tulevalla kaudella tanssiparketille astelee 11 uutta tähtiparia, joista yksi on toimittaja ja luova johtaja Jani Halme, 52, ja hänen tähtiopettajansa Claudia Ketonen.
Halme myönsi MTV Uutisille tähtiparien julkistustilaisuudessa, että TTK:hon osallistuminen on herättänyt hänessä jopa kauhunsekaisia tunteita. Jännitys hellitti kuitenkin otettaan, kun hän kuuli saaneensa opettajakseen Ketosen.
– Hän on legendaarisen pedagoginen velhotar, joka pystyy takomaan jopa kovakalloisimpiin mieliin tanssin taidot, hän kuvaili vierellään seissyttä Ketosta.
Myös Ketonen innostui kuullessaan, että Halme tulisi olemaan hänen tähtioppilaansa.
– Ensimmäinen fiilikseni oli, että tästä tulee hauskaa, hän hymyili.

