Jännitys johti hauskaan tilanteeseen Ensitreffit-parin häissä – kaaso ja bestman muistelevat nauraen: "Ei jäänyt epäselväksi, että hän tahtoo"

ETA kausi 8 Tuula ja Miika
MTV
Julkaistu 07.09.2021 21:10
Toimittajan kuva

Katariina Karjalainen

katariina.karjalainen@mtv.fi

Ensitreffit alttarilla -morsian Tuula kertoi MTV:lle, että hänen hampaitaan putsattiin huulipunasta juuri ennen vihkimistä. Bestmanin ja kaason mieleen vihkitilaisuudesta jäi kuitenkin toinen hauska seikka.

Kun turkulainen Tuula, 29, ja helsinkiläinen Miika, 28, astelivat sokkona avioon Ensitreffit alttarille -ohjelmassa, oli jännitys vahvasti läsnä. Tuula kertoi hääpäivänä MTV Uutisten haastattelussa, että ennen vihkimistä tapahtunut sähellys rikkoi kuitenkin jäätä sopivasti.

– Siinä oli alussa kaikkea säheltämistä: Mulla oli huulipunaa hampaissa ja sitä putsattiin pois. Se oli tilannetta laukaiseva tekijä, ettei menty suoraan asiaan, hän muisteli ensikohtaamista sulhasensa kanssa.

– Mutta otit minut tosi hyvin vastaan. Oli mukava ja helppo olla siinä, morsian kiitteli tuoretta aviomiestään.

– Minulla on tosi onnekas olo, Miika täydensi.

Lue myös: Ensitreffit-sulhaselta hämmentävä keskustelunavaus hääaterialla – morsian lausuu heti perään kameralle huolestuttavan kommentin

Tuulan kaaso Emmi ja Miikan bestman Marko kertoivat, että varsinkin hääpäivän aluksi jännitys oli vahvasti läsnä. Molempien mieleen jäi vihkitilaisuudesta erityisesti yksi asia.

ETA kausi 8 Tuula ja Miika

Tuula ja Miika paljastivat MTV Uutisille, että heidän hääpäivänsä alkua leimasi sähläys.

– Ihaninta oli, kun sulhanen sanoi hanakasti kaksi kertaa "tahdon". Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että hän tahtoo naimisiin! kaaso kertoo nauraen.

Tuula luonnehti itseään esittelyjaksossa nopeatempoiseksi, kun taas Miika mainitsi olevansa perusluonteeltaan hyvin rauhallinen. Sekä kaason että bestmanin ensivaikutelma oli, että asiantuntijat olivat kuitenkin saaneet aikaiseksi hyvän matchin.

– Hyvä tiimi: Toinen täydentää toistaan. Äkkiseltään näyttäisi, että hyvin pelaavat yhteen, Marko arvioi.

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -Tuula haaveilee lapsista ja perheestä – intohimona kodin laittaminen 

Kaaso vahvistaa saaneensa ystävänsä uudesta puolisosta todella hyvän ensivaikutelman.

– Vaikuttaa tosi ihanalta. Kun istuttiin autossa, juteltiin, että ihan Tuulan oloinen ja Tuulan näköinen tyyppi. Tosi positiivinen kuva on hänestä ja heistä yhdessä tällä hetkellä ehdottomasti.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla