Japanin, Etelä-Korean ja Kiinan ulkoministerit ovat sopineet vahvistavansa keskinäistä yhteistyötä. Asiasta kertoo Japanin ulkoministeri Takeshi Iwaya kolmikon kokoustettua Tokiossa.
– Vaihdoimme avoimesti näkemyksiä kolmenvälisestä yhteistyöstä ja alueellisista kansainvälisistä asioista, Iwaya sanoi toimittajille ministerikolmikon tapaamisen jälkeen.
Iwayan mukaan ministerit aikovat edistää tulevaisuuteen katsovaa yhteistyötä.
Etelä-Korean ulkoministeri Cho Tae-yul puolestaan kertoi, että kolmikon mukaan rauhan ja vakauden ylläpitäminen Korean niemimaalla on kaikkien kolmen maan yhteinen etu ja vastuu.
Ulkoministerit olivat puhuneet myös Ukrainasta, joka puolustautuu Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa vastaan.
Japanin Iwaya kertoo sanoneensa kollegoilleen, että vallitsevan tilan muuttamista yksipuolisesti ja voimakeinoin ei voida hyväksyä missään päin maailmaa. Hänen mukaansa kansainvälisen yhteisön pitäisi tehdä tämä selväksi yhteistuumin.