Japanissa hätäkokous maanjäristysten takia

Japani maanjäristys kyushu kumamoto
Mies kävelee talon raunioiden ohitse Mashikissa Kumamoton alueella Kyushun saarella Japanissa 16.4.2016. Alueelle on iskenyt lukuisia järistyksiä lyhyessä ajassa.EPA
Julkaistu 16.04.2016 07:57(Päivitetty 16.04.2016 10:04)

MTV UUTISET - STT - AFP

Japanin pääministeri Shinzo Abe on kutsunut koolle katastrofiviranomaisten kokouksen maata ravistelleiden maanjäristysten takia.

Japanissa Kyushun saarella on tapahtunut kaksi voimakasta järistystä sekä useita jälkijäristyksiä kahden päivän aikana.  

Japani

Järistys aiheutti suuren maanvyörymän.

Edellinen suurempi järistyssarja, voimakkuudeltaan noin 7 ja 7,4, iskivät eilen. Siinä on kuollut viranomaisten antamien tietojen mukaan ainakin 18 ihmistä. Lisäksi ainakin 470 ihmistä loukkaantui. Kaikkiaan järistysten sarjassa on kuollut parisenkymmentä ihmistä, sillä torstaina järistyksessä sai surmansa yhdeksän ihmistä.   

Japani maanjäristys kyushu kumamoto (1)

Japani maanjäristys kyushu kumamoto (2)

Pahiten järistyksistä on kärsinyt Kumamoton maakunta. Aben oli määrä vierailla alueella ensimmäisen, torstaina iskeneen järistyksen jälkeen, mutta hän perui matkansa.  

– Tärkeintä on nyt pelastaa henkiä. Tämä vaatii ripeitä toimia, Abe kommentoi.

Eiliset järistykset aiheuttivat Kumamoton alueella maanvyörymän, joka hautasi alleen taloja ja osan valtatiestä.

1:46img

Viranomaisten mukaan ainakin 11 ihmisen epäillään olevan loukussa vahingoittuneessa rakennuksessa lähellä maanvyörymäaluetta.  

Japani maanjäristys kyushu kumamoto (3)

Maanvyöryn lisäksi järistykset aiheuttivat tulipaloja ja vaurioittivat rakennuksia.  
Kumamotossa on aloitettu järistyksissä vaurioituneen sairaalan evakuointi. Viranomaiset pelkäävät, että sairaala voi romahtaa, jos uusia järistyksiä tapahtuu.  

Torstaina tapahtuneessa järistyksessä surmansa sai yhdeksän ihmistä. Kyushulla on torstaista lähtien koettu myös useita kymmeniä pienempiä jälkijäristyksiä.  

1:00img

Japanin hallitus on määrännyt noin 20 000 sotilasta järistysalueelle avustamaan raivaus- ja pelastustöissä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat