Jari Huttuselta viileä kuitti rallin SM-sarjan kärkikuljettajalle – "Mitäs johtaa sarjaa!"

Jari Huttunen pääsi juhlimaan voittoa jo toisessa perättäisessä rallin SM-rallin osakilpailussa, kun hän ajoi ykköseksi Jyväskylän Talvirallissa.

Rallin SM-sarjaa johtava Teemu Asunmaa oli talvikauden päätöskisan kärjessä lauantaiaamun ensimmäisen lenkin jälkeen, mutta iltapäivällä Huttunen vertyi huippuvauhtiin. Vanhalla Skoda Fabia R5 -autolla kilpaileva Huttunen kirjautti neljä pohja-aikaa putkeen ja nappasi voiton 6,2 sekunnin erolla Asunmaahan.

– Iltapäivästä jäi ihan hyvät fiilikset, mutta aamuihin pitää näköjään keksiä jotain. Olemme liian unessa aamusta, Huttunen sanoi.

– Mutta kaikki hyvin. Saimme autoa ja ajoa paremmaksi, ja vauhtikin riitti.

Asunmaa valitteli kilpailun jälkeen sitä, että hän joutui toimimaan aura-autona Jyväskylän nopeavauhtisilla erikoiskokeilla. Asunmaa arvioi hävinneensä ratkaisevat sekunnit, koska teillä oli irtolunta.

Huttunen kuittasi viileästi Asunmaan kommentit.

– Satoihan siellä lunta, eikä ollut helppoa olla ensimmäisenä autona. Mitäs johtaa sarjaa!

Huttunen starttasi 5,1 sekunnin johtoasemassa kilpailun päättäneelle Parkkolan erikoiskokeelle. Pätkän maalissa Huttunen ei ollut aivan varma, riittikö suoritus voittoon saakka, koska hän oli tehnyt pienen virheen.

– Ajoin risteyksen vähän pitkäksi ja menetimme siinä muutaman sekunnin. Ajattelin, että ehkä Teemu oli hyökännyt siellä. Mutta keli oli vaikea – myös meille. Kukaan ei oikein pystynyt repimään siellä.

Rallin SM-sarjan pisteistä kilpailtiin Jyväskylän ympäristön nopeilla teillä ensimmäistä kertaa 28 vuoteen. Kilpailu sai isot kehut kilpailijoilta, myös Huttuselta.

– Tiet olivat hienoja ja tykkäsin niistä. Toki ne olivat kovavauhtisia, mutta niinhän ne alkavat olla kaikissa ralleissa tällaiselle autolle. Tykkään hidasvauhtisista pätkistä paljon enemmän, Huttunen summasi.

Asunmaa johtaa SM-sarjaa 12 pisteen erolla Juha Saloon SM-sarjan talvikauden päätteeksi. Huttunen on 17 pisteen päässä sarjakärjestä.

Rallin SM-sarja jatkuu toukokuussa Seinäjoen ympäristössä ajettavalla Pohjanmaa-rallilla.

Lue myös:

    Uusimmat