Jari Sarasvuo hehkuttaa Kingiä: Ei tunnu rienaukselta

Sarasvuo Rainers
Lehtikuva
Julkaistu 20.01.2015 10:43

MTV VIIHDE

Yrittäjä Jari Sarasvuo ihailee Kingi-näyttelijä Krista Kososen muuntautumiskykyä.

Yrittäjä Jari Sarasvuo tunnustautuu Kingi-faniksi. Sarasvuo on seurannut ohjelmaa tiiviisti ja ilmaissut innostuksensa myös sosiaalisessa mediassa. 

Sarasvuo on erityisen mieltynyt Krista Kososen näyttelijänlahjoihin.

– Krista on yksi mukautumiskykyisimpiä näyttelijöitä tässä maassa. Hän on järkyttävän lahjakas.

– Esimerkiksi Robinin imitointi oli todella hyvä. Kaikki ilmeet, hengitys ja eleet, aivan käsittämätöntä, Sarasvuo hehkuttaa.

Ei siis liene ihme, että Kososen hahmo Tsiisus Nieminen onkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Sarasvuohon.

– Onhan romaneihin ja uskontoon liittyviä parodioita tehty ennenkin, mutta tämä ei tunnu rienaukselta. Hahmossa on jotain lähestyttävää, eikä mennä sieltä, mistä aita on matalin, Sarasvuo pohtii.

– Se kertoo myös onnistumisesta, että yleensä herkästi reagoivat uskovaiset ja romanit eivät ole älähtäneet.

Näyttelijöiden yhteishengen välittyminen kotikatsomoihin on seikka, joka saa Sarasvuon liimautumaan television ääreen Kingin aikana. Kososen lisäksi myös Kingin muu työryhmä saa mieheltä suitsutusta.

- Käsikirjoittaja Miika Nousiainen on tehnyt hienoa työtä sanoituksien kanssa.

Juttua editoitu klo 11.08: Otsikkoa muutettu

Kingi MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.