Illan Kingi-lähetyksessä on jälleen luvassa upeiden lauluesitysten lisäksi hykerryttäviä parodioita julkisuudesta tunnetuista ihmisistä.
Kingin Instagram-tilillä on julkaistu kuva, joka tarjoilee kenties esimakua illan Kingi-lähetyksestä.
Kuvassa Krista Kosonen on muuntautunut yrittäjä Jari Sarasvuoksi, jonka seurassa on myös muun muassa Big Brotherista ja Viidakon tähtösistä tuttu Niko Saarinen.
– Sarasvuo tuli kadotuksesta ja löysi sisäisen sankarinsa? Kuvan yhteydessä kirjoitetaan.
Sarasvuo on aiemmin tunnustautunut Kingi-faniksi ja kertonut ihailevansa erityisesti Kososen lahjakkuutta.
– Krista on yksi mukautumiskykyisimpiä näyttelijöitä tässä maassa. Hän on järkyttävän lahjakas. Esimerkiksi Robinin imitointi oli todella hyvä. Kaikki ilmeet, hengitys ja eleet, aivan käsittämätöntä, Sarasvuo kehui MTV.fin haastattelussa aiemmin.