Jari Sillanpää kommentoi Viiden jälkeen -ohjelmassa 28.10. muun muassa vuoden 2017 huumekohuaan. Hän ei kuitenkaan maininnut sanallakaan epäillystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikka syyte rikoksesta oli nostettu jo 16.10..
Sillanpää kertoi tuolloin syvähaastattelussa pohtineensa muun muassa sitä, että hän kirjoittaisi kirjan saadakseen oman puheenvuoronsa. Vuonna 2017 Sillanpää jäi kiinni huumausaineen käytöstä.
– Lyyhistyin henkisesti. Tietenkin, kun ei ole aiemmin ollut kosketuksissa rikos- ja poliisiasioihin, se oli aivan kauheaa, Sillanpää pohti kyseisen kohun tapahtumia haastattelussa.
Sillanpää kertoi, ettei kokenut saavansa kommentoida tilannetta. Tapauksen saama mediahuomio tuntui muusikosta raskaalta.
– Jos kommentoin, se on mennyt selityksen piikkin. Ehkä jonakin päivänä kirjoitan kirjan, haluan kertoa johonkin. Koska tämä koko tarina on tuotu esiin, siinä pitää olla myös toinen puheenvuoro.
Sillanpää kertoo, että kohuun liittyi paljon erilaisia tunteita.
– Jopa vihaa, katkeruutta, häpeää ja näin. Se riippuu ihan asiasta, mistä puhutaan. Nyt ollaan siinä vaiheessa ainakin, että haluan katsoa eteenpäin ja tunnen, että alan löytää sen tasapainon, hän totesi hieman yli kaksi viikkoa sitten.
Uusi kohu seksuaalirikosepäilystä
Jari Sillanpää joutui tänään uuden kohun hampaisiin, kun julkisuuteen tuli tieto Sillanpään epäillystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Sillanpää on saanut syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, selviää Helsingin käräjäoikeuden tiedoista.
Syytteen julkisten tietojen mukaan epäillyn hyväksikäytön tekoaika on elokuussa 2017 ja laittoman materiaalin levittämisen syyskuussa 2017. Tekopaikka on Helsinki.
Syytteitä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa helmikuun lopulla.