Pekka Poudan koirien jäähyväiset, kiitetty ja kiistelty veropäivä sekä Mikael Gabrielin pilvipizzeriat – nämä aiheet puhuttivat viihdemaailmassa tällä viikolla
Mistä kaikesta viihdemaailmassa tällä viikolla kohistiin? Katso kooste tästä artikkelista!
Tällä viikolla viihdemaailma on kohissut sekä Suomessa että ulkomailla. Tähän artikkeliin on koottu viikon puhututtaneimmat viihdemaailman käänteen Suomesta ja ulkomailta!
Suomi
Pekka Poudan koirat jäävät pois lähetyksistä – suosikkimeteorologi kommentoi harmillista ratkaisua
Maanantaina uutisoitiin, että MTV Uutisten suosikkimeteorologi Pekka Poudan koiria ei tulla enää jatkossa näkemään aamun lähetyksissä. Televisionkatsojia ilahduttaneet koirat Sini ja Suvi joutuivat jäämään pois säälähetyksistä MTV:n toimituksessa ilmenneiden allergiaoireiden takia. Lue tästä, miten Pouta kommentoi asiaa.
Jenni Vartiainen lähtee festarikiertueelle ja julkaisee uuden singlen
Paluun tehnyt artisti Jenni Vartiainen julkaisi uuden singlensä Lanka 10. marraskuuta. Sinkun julkaisun myötä hän tekee ensi kesänä kymmenen keikan festarikiertueen. Festivaalikiertue alkaa 28. kesäkuuta Provinssista, Seinäjoelta.
Levyraati-ohjelma palaa ruutuun keväällä – sarjaan haetaan vaihtuvia raatilaisia
Legendaarinen Levyraati tekee paluun MTV:n kevään ohjelmistossa. Sarjassa laitetaan joka viikko paremmuusjärjestykseen tunnin verran tuoretta musiikkia.
Levyraati koostuu vakiojäsenistä sekä viikoittain vaihtuvista vieraista, joista osa on julkisuudesta tuttuja. Levyraatiin haetaan vakioraatilaisten lisäksi vaihtuvia raatilaisia. Haku löytyy täältä.
Saana Akiola avaa syitä jättäytyä pois TTK:sta
Entinen koripalloilija Shawn Huff ja tanssinopettaja Saana Akiola putosivat Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelmasta 5. marraskuuta.
Akiola kertoi Huomenta Suomessa 7. marraskuuta, ettei aio enää olla mukana TTK:n tulevilla kausilla. Miksi? Lue aihetta käsittelevä artikkeli tästä.
Veropäivä
Suomalaisten vuoden 2022 verotiedot julkaistiin keskiviikkona 8. marraskuuta. Alla listaus tunnettujen suomalaisten verotietoja käsittelevistä artikkeleista.
Aki Tykin vaimo julkaisi musertavan tekstin
Happoradio-yhtyeen laulajan Aki Tykin vaimo Tuulia on kirjoitti mystisen runon Instagramiin 8. marraskuuta. Koskettava runo sai Tuulian seuraavat huolestumaan. Monet tiedustelviat, onko asiat kunnossa.
Mikael Gabrielilta jättipaljastus! Avaa lähes 30 pilvipizzeriaa ympäri Suomea
Artisti Mikael Gabriel kertoi Huomenta Suomessa 10. marraskuuta lähtevänsä mukaan ravintolabisnekseen. Hänellä aukeaa lähes 30 pizzeriaa ympäri Suomea. Pohjoisin näistä sijaitsee Rovaniemellä.
Ulkomaat
Entinen lapsinäyttelijä ja Sisareni puolesta -elokuvasta tuttu Evan Ellingson, 35, on kuollut
Entinen lapsinäyttelijä Evan Ellingson löytyi kuolleena kotinsa makuuhuoneesta Fontanassa 5. marraskuuta. Hän oli 35-vuotias. Hänen kuolinsyytään ei ole vahvistettu. Ruumiinavaus oli määrä tehdä 6. marraskuuta.
Sisäpiirilähteet: Prinssi Harry ei osallistu isänsä 75-vuotissyntymäpäiville
Prinssi Harrya ei nähdä isänsä kuningas Charlesin 75-vuotissyntymäpäivillä. Sisäpiirilähteiden mukaan hänet on kutsuttu, mutta hän on kieltäytynyt kutsusta.
Charles pitää juhlat Clarence Housen kuninkaallisessa residenssissä Lontoossa ensi viikon tiistaina 14. marraskuuta.
Maailman seksikkäin mies 2023 on valittu
Greyn anatomia -sarjasta tuttu näyttelijä Patrick Dempsey, 57, valittiin People-lehden tämän vuoden maailman seksikkäimmäksi mieheksi. Hän näytteli suositussa tv-sarjassa Derek Shepherdia vuodesta 2005 vuoteen 2015 saakka.
Hollywoodin näyttelijöiden lakko päättyi
Yhdysvalloissa Hollywood-studiot ja näyttelijät pääsivät keskiviikkona alustavaan sopuun uudesta työehtosopimuksesta. Alustava sopimus päättää näyttelijöiden heinäkuussa alkaneen lakon.
Matthew Perryn kuolintodistus julkaistiin – kuolinsyyn kohdalla erikoinen merkintä
Frendit-näyttelijä Matthew Perryn kuolintodistus on julkaistu.
The Blastin hankkiman kuolintodistuksen mukaan Matthew Perryn virallista kuolinsyyn julistamista lykätään lisätutkimuksia ja toksikologisia raportteja odotettaessa.
Uusimmat
-
12:35
Ilves siirtyy Tommi Niemelän aikaan – uusi päävalmentaja esiteltiin Tampereella
-
12:35
Tältä näyttävät vedonlyöntitilastot päivää ennen euroviisufinaalia – Suomen sijoituksessa muutos aiempaan verrattuna
-
12:33
MTV seuraa: Kalle Rovanperä väläytti vauhtiaan – Hyundai-konkari otti muilta luulot pois
-
12:18
Tavarataloketju Kärkkäisen toimitusjohtaja vaihtuu
-
12:15
Helpolla vinkillä autat pörriäisiä parvekkeellasi tai omalla kotipihallasi
-
11:54
IS: Etsintäkuulutettu suomalainen liikemies otettu kiinni Saksassa
-
11:39
Leijonien avausvastustaja Tshekki murskakritiikin saattelemana MM-kotikisoihin
-
11:36
Heidi Hautala Tarja Cronbergin vierailuista Venäjällä: "Paha virhearvio"
-
11:17
"Poikkeuksellinen" superlupaus kirjoittamassa historiaa 14-vuotiaana – kulisseissa sovittu jo miljoonasiirrosta Valioliigan jättiin
-
11:15
Yleisön buuaukset Israelin euroviisuesitykselle eivät juuri kuuluneet televisiossa – näin Ruotsin yleisradio kommentoi
-
11:07
Tanskasta löytyi hai pyörätieltä – taas
-
11:01
Halpaa olutta ja saunamaiset olosuhteet – tätä Leijonat-fanit voivat odottaa Prahassa
-
10:58
Protestiliikkeestä radikaaliin oikeistoon: Vaihdos Soinista Halla-ahoon näkyy edelleen perussuomalaisten äänestäjissä
-
10:39
Osaatko kuoria ja pilkkoa ananaksen? Kätevällä taktiikalla onnistut!
-
10:26
Roope Hintz nousi harvalukuiseen kerhoon – myönsi tuskastumisen: "Mennyttä ei voi hallita”"
-
10:14
MTV Malmössä: Kritisoitu Israel Euroviisujen finaaliin, näin ilta sujui areenalla: "Ehkä pientä häiriköintiä oli"
-
10:05
Mies syytettynä kihlatun kidutusmurhasta: Kemiallisia palovammoja ja kuristamista
-
10:05
Kommentti: Läskiviha ei paranna lihavuutta
-
10:01
Veera vihasi liikuntaa ja kehoaan, kunnes yksi asia muutti kaiken – "On vapauttavaa sanoa ääneen olevansa lihava"
-
09:59
Pöllöraati pui SDP:n nousua: "Hyödyt valuvat Lindtmanille, vaikka ukkoa ei näy missään"
-
Lataa lisää