Helsingin käräjäoikeus tuomitsi laulaja Jari Sillanpään kahdesta huumerikoksesta 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Kristallihuumejutun päätekijä Timo Rautiomäki tuomittiin neljän vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumerikoksesta ja huumerikoksesta.
Rautiomäen on maksettava valtiolle rikoshyötyä 23000 euroa.
Muut yhdeksän vastaajaa saivat huumerikoksista rangaistukseksi sakoista vuoteen ehdollista vankeutta.
Käräjäoikeuden mukaan asian saama julkisuus ei vaikuta rangaistuksen mittaamiseen.
- Lähtökohtaisesti vastaajat ovat voineet varautua siihen, että vaarallisen huumausaineen myymistä, ostamista ja käyttämistä koskevaa rikosta käsitellään julkisuudessa, ratkaisussa todetaan.
Sillanpää myönsi
Juttua puitiin oikeussalissa viikko sitten. Silloin Sillanpää myönsi huumesyytteet oikeiksi.
Sillanpää hankki kolmen ja puolen vuoden aikana, lokakuusta 2014 helmikuuhun 2018, ainakin 108 grammaa kristallina tunnettua metamfetamiinia. Ostokertoja oli 35.
Sillanpää oli tunnustanut viestien perusteella lasketut 118 grammaa, mutta oikeus totesi, etteivät kaikki viestit välttämättä johtaneet kauppoihin ja päätyi kymmenen grammaa pienempään määrään.
Sillanpää käytti aineet itse tai tarjosi niitä ystävilleen.
Sillanpään toinen syyte liittyi Bangkokin matkaan maaliskuussa 2018. Sillanpää oli ostanut siellä 10 grammaa. Kotimatkalla matkalaukusta löytyi 0,5 grammaa kristallia.
Sillanpää oli myöntänyt tämänkin syytteen ja oikeus tuomitsi hänet siitäkin.
Oikeus määräsi Sillanpään korvaamaan valtiolle hänen asianajajalleen maksetun 1800 euron palkkion sekä maksamaan 80 euron rikosuhrimaksun.
Kristalli erittäin vaarallinen
Käräjäoikeus totesi kristallin eli dekstroamfetamiinin vaarallisemmaksi kuin tavallisen amfetamiinin.
Oikeuskäytännössä sata grammaa amfetamiinia on ylittänyt törkeän huumerikoksen rajan. Käräjäoikeus katsoi Helsingin hovioikeuden aiempaa päätöstä mukaillen, että kristallissa määrä ylittyy 50 grammassa. Siitä saa noin 1000 käyttöannosta.