Järisyttävä painonpudotus – Hollywood-tähti Jonah Hill kutistui puoleen

Jonah-Hill
Julkaistu 20.03.2017 08:27

MTV VIIHDE

Suosikkinäyttelijä Jonah Hillin uuden ulkomuodon salaisuus on melko simppeli. 

Näyttelijä Jonah Hill, 33, on kääntänyt katseet alkuvuodesta tyystin uudessa tyylissä. Tukevasti ylipainoinen Hill on hoikistunut hurjasti.

Hill paljastaa, että hänen salaisuutensa on perinteinen ruokavalion muutos. Hän uskoo, että oluen jättäminen on suurin syy hoikistumiseen.

– Toivoisin, että syy olisi jossain taikatempussa, vaikkapa pillerissä, mutta ei. Menin tapaamaan ravintoneuvojaa ja hän kertoi, miten minun kuuluisi syödä, Hill kertoo.

– Se on niin ärsyttävää. Jos en juo olutta, minusta tulee erittäin laiha. Jos juon olutta, lihon jälleen.

16.2.52942452

Jonah Hill vuonna 2009. 

8.21609643

Jonah Hill vuonna 2017. 

Hill kertoo, että hän ei ole aina ollut yhtä tukevassa kunnossa kuin viime vuosina. Näyttelijä oli nuoruusvuosinaan varsin hoikka mutta painoa alkoi kertyä aikuisiällä.

Jonah Hill tuli tunnetuksi vuonna 2007 Superbad-elokuvasta. Sittemmin hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Wolf of Wall Street ja War Dogs.

Tuoreimmat aiheesta

Hollywood