Järjestyksenvalvojia epäillään pahoinpitelyvyyhdistä – työnantaja aloitti selvityksen: "Olen hyvin pettynyt"

1:50img
Järjestyksenvalvojia epäillään pahoinpitelyistä – "Kyse on poikkeuksellisesta kokonaisuudesta".
Julkaistu 27.12.2022 13:15
Toimittajan kuva
Valtteri Kykkänen

valtteri.kykkanen@mtv.fi

Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti sunnuntaina poikkeuksellisesta pahoinpitelykokonaisuudesta, jossa kuutta järjestyksenvalvojaa epäillään useista pahoinpitelyistä pääkaupunkiseudulla. Kaikki epäillyt työskentelevät saman yrityksen palveluksessa.

Kyseinen turvallisuusalan yritys on Avarn Security, mikä on yksi alan suurimmista toimijoista Suomessa. Yhtiön toimitusjohtaja Niclas Sacklén vahvistaa tiedon työntekijöiden rikosepäilystä MTV Uutisille.

– Olen hyvin pettynyt. Ikävää, että tällaista tapahtuu, kun kerran olemme turvallisuusalan yhtiö ja tehtävämme on turvata muiden ihmisten ja yritysten turvallisuus.

– Mutta katsotaan ensin poliisitutkinnan lopputulos ennen kuin tehdään johtopäätöksiä.

Lue myös: Poliisi kuvailee järjestyksenvalvojien pahoinpitelyvyyhtiä poikkeukselliseksi – epäillyt alle 40-vuotiaita miehiä vailla rikostaustaa

Voi olla peruste irtisanomiselle

Toimitusjohtaja ei ota kantaa siihen, ovatko kiinniotetut järjestyksenvalvojat edelleen yrityksen palveluksessa. Avarn on aloittanut tapaukseen liittyen sisäisen selvityksen.

– Prosessi etenee meillä niin, että jos työntekijän havaitaan käyttäytyneen tai toimineen arvojemme vastaisesti, annetaan hänelle suullinen tai kirjallinen varoitus. Vakavissa tapauksissa se voi olla peruste työsuhteen purkamiselle tai irtisanomiselle.

– Jos poliisin kertomat tapaukset pitävät paikkansa, ovat ne täysin tuomittavia ja silloin on hyvin yksinkertaista miten me tulemme toimimaan.

Myös VR on vahvistanut STT:lle, että se hankkii asemien vartiointi- ja järjestyksenvalvontapalvelut juuri Avarn Securitylta. Muuten VR:llä ei ole asiasta lisätietoa kuin mitä julkisuudessa on kerrottu.

"Nollatoleranssi väkivallalle"

Toimitusjohtajan mukaan kaikki voimankäyttötilanteet käydään yhtiössä läpi. Hänen mukaansa kiistanalaisia tilanteita ei ole paljon.

– Meillä on nollatoleranssi väkivallalle. Koulutuksia on paljon ja erittäin harvoin vartijat tai järjestyksenvalvojat menevät rajan yli. Ikävää, mutta toisaalta hyvä, että näitä tapauksia tulee esiin, mutta ikävä, että tällaista edes tapahtuu.

Toistaiseksi rikosnimikkeet vaihtelevat pahoinpitelyistä lieviin pahoinpitelyihin. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet järjestyksenvalvojien työaikana yrityksen valvonta-alueilla pääradan lähettyvillä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Poliisin mukaan kaikkia tapauksia yhdistää järjestyksenvalvojien toimivallan räikeä ylittäminen sekä rikoksen uhrien nöyryytys ja alistaminen.

Kokonaisuus alkoi paljastua, kun sivullinen henkilö ilmoitti yhdestä pahoinpitelystä poliisille. 

Uhreja on kuljetettu sivummalle juna-asemilta, jonka jälkeen heitä on muun muassa potkittu sekä lyöty nyrkeillä ja teleskooppipatukalla. Heihin on myös käytetty sumutetta sekä uhkailtu väkivallalla. Ainakin osa teoista on myös kuvattu.

Rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisista kommentoi sunnuntaina MTV Uutisille, että kyse on poikkeuksellisesta tapauksesta.

– Yksittäisiä tekoja on ollut aiemmin, joissa vartijoita tai muita turvallisuusviranomaisia on syyllistynyt ylilyönteihin. Mutta se, että useampi henkilö yhdessä tekee tällaisia tekoja, niin siinä mielessä kyse on poikkeuksellisesta kokonaisuudesta, Minkkinen sanoi.

Lue lisää: Itä-Uudenmaan poliisi epäilee ainakin kuutta yksityisen turvallisuusalan yrityksen työntekijää useista pahoinpitelyistä

Tuoreimmat aiheesta

Turvallisuus