Hävittäjä pudotti vahingossa pommeja siviilien päälle Etelä-Koreassa – video näyttää tuhot alueella

1:25imgKatso video: Tällaista vahinkoa pommit aiheuttivat siviilialueelle.
Julkaistu 06.03.2025 08:07

MTV UUTISET – STT – AFP

Etelä-Koreassa maan ilmavoimien hävittäjä pudotti pommeja vahingossa siviilien päälle torstaina.

Etelä-Korean ilmavoimien mukaan hävittäjä pudotti kahdeksan pommia vahingossa väärään paikkaan harjoituksen aikana.

Ilmavoimat kertoi, että siviilejä loukkaantui onnettomuudessa.

Sen mukaan tutkintakomitea on perustettu tutkimaan onnettomuutta.

Pelastusviranomaiset kertoivat myöhemmin, että neljä ihmistä loukkaantui vakavasti ja kolme lievemmin.

Lisäksi pommit aiheuttivat aineellista vahinkoa.

Ainakin yhden kirkon sekä osia kahdesta asuinrakennuksesta kerrottiin tuhoutuneen.

Viranomaiset arvioivat, että pommit putosivat kylän päälle Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen yhteisen sotaharjoituksen aikana.

Onnettomuus tapahtui Etelä-Korean pohjoisosassa Pocheonin kaupungissa lähellä Pohjois-Korean rajaa.

Eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap kertoo, että Etelä-Korealla ja Yhdysvalloilla oli käynnissä yhteiset sotaharjoitukset Pocheonissa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat