Jaro nousee Veikkausliigaan! Ratkaisupelissä kerrassaan järisyttävää draamaa

Pietarsaarelainen FF Jaro nousee Suomen miesten jalkapallon pääsarjaan eli Veikkausliigaan ensi kaudeksi. Jaro voitti FC Lahden kaksiosaisessa karsinnassa yhteismaalein 2–1. Ratkaiseva ottelu päättyi sunnuntaina Lahdessa 1–0 kotijoukkueelle. Pelissä sattui ja tapahtui.

Veikkausliigassa viimeistä edelliseksi jäänyt Lahti joutui sunnuntaina ajamaan takaa Jaron keskiviikkona kotikentällään hankkimaa kahden maalin etumatkaa. 

Jaro luovutti toisessa osaottelussa pelin hallinnan tyystin Lahdelle ja tyytyi puolustamaan. Avauspuoliajalla kotijoukkue pääsi kokeilemaan kavennusmaalin tekoa rangaistuspilkulta puolen tunnin kohdalla.

Michael Lópezin ratkaisu oli heikko, hän ampui ohi. Lahti laukoi pallon vielä kertaalleen tolppaan ennen taukoa.

Toisella puoliskolla Jaro jatkoi siitä mihin jäi. Se puolusti ja luovutti pallonhallinnan totaalisesti takaa-ajavalle lahtelaisjoukkueelle.

Paine palkittiin 56 minuutin pelin jälkeen, kun Lahti hyödynsi illan toisen rankkarinsa. Nyt vetämään valittiin brassipeluri Luquinhas, joka sijoitti pelivälineen maaliin.

Lahti pääsi myllyttämään entistä rajummin, sillä Jaron Adam Vidjeskog otti vain pari minuuttia kavennusmaalin jälkeen toisen keltaisen kortin. Hänen pelinsä päättyi punaiseen.

Ottelun lopussa nähtiin uskomatonta draamaa. FC Lahti laittoi pallon maaliin lisäajalla melkoisen flipperin päätteeksi Jaro-puolustuksen kautta.

Tilanne vietiin kuitenkin VAR-tarkisteluun. Tuomio oli tyly: paitsio. Edessä hetken häämöttänyt jatko-ottelu pyyhittiin pois suunnitelmista.

Tästä shokista FC Lahti ei enää toipunut. Ottelu päättyi sen 1–0-voittoon, mutta se ei sarjapaikkaan riittänyt. Kotijoukkueen Otso Koskinen törttöili itselleen vielä aivan ottelun lopussa suoran ulosajon syöksymällä Jaro-vahti Sergei Lazarevia päin.

Alun perin viiden minuutin lisäaikaa pelattiin lopulta yli 15 minuuttia. 

FF Jaro nousee siis Veikkausliigaan. Se on pelannut korkeimmalla sarjatasolla viimeksi vuonna 2015.

Lahden kohtalo on putoaminen Ykkösliigaan. Suomen kakkostasolla seura on edustanut viimeksi 2011.

Lue myös:

    Uusimmat