Jatkosopimuksen tehnyt JYP-luotsi lähetti isot kiitokset seurajohdolle

Marko Virtasella oli tiistaina asiaa tuomareille.
Marko Virtasen (kesk.) mukaan jatkosopimus JYPin kanssa oli helppo tehdä.Jari Pekkarinen / All Over Press
Julkaistu 23.10.2015 10:14
Toimittajan kuva

Eemeli Pienimaa

Päävalmentaja Marko Virtasen jatkosopimus JYPin kanssa syntyi helposti.

JYP tiedotti torstaina Virtasen jatkavan päävalmentajana myös ensi kaudella. Sopimuksessa on lisäksi optio kaudesta 2017-18.

Virtasen jatko JYPin peräsimessä ei ole yllätys, mutta kontrahti solmittiin varhaisessa vaiheessa.

– Lähtökohta oli se, että molemmilla osapuolilla oli selkeä halu jatkaa. Tämän jälkeen se meni omalla painollaan eteenpäin. Arvostan sitä, että omalta puoleltani näen tämän sellaisena paikkana missä pystymme pärjäämään, Virtanen kommentoi MTV Sportille.

Kolmatta kauttaan JYPiä päävalmentajana käskyttävä Virtanen kiittelee saamaansa tukea.

– Seurajohto on aina tilanteen tasalla. He tietävät ja ymmärtävät, mitä on tulosten takana, miksi pärjäämme tai miksi emme pärjää. Se on iso asia valmentajalle. Sitä kautta ratkaisu oli helppo tehdä.

Virtasen johdolla JYP otti viime kaudella SM-pronssia ja voitti seurajoukkueiden European Trophyn kaudella 2013-14.

Entisellä JYP-kapteenilla on selkeä näkemys siitä, mihin suuntaan huippukiekko Suomessa on menossa.

– Mun näkemys on, että tulevaisuudessa peli on nopeaa kiekollista pelaamista. Peli perustuu luisteluvoimaan ja nopeaan kiekotteluun. Fyysisyys lisääntyy koko ajan, Virtanen analysoi.

Tuoreimmat aiheesta

JYP