Jättisuositun brittiläisen epookin ystäville ilouutisia – Downton Abbey -elokuvaa kuvataan jo

DOwnton Abbey
Downton Abbeyn hahmokaartia vuonna 2012.All Over Press Sweden
Julkaistu 14.09.2018 17:00
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Vuonna 2015 päättyneen Downton Abbey -sarjan tarina jatkuu elokuvamuodossa. Elokuvan kuvaukset alkoivat eilen maanantaina.

1900-luvun alkupuolelle sijoittuvan brittiläisen Downton Abbey -epookkisarjan viimeinen jakso nähtiin tv-ruuduissa vuonna 2015. Viime vuonna uutisoitiin, että sarjasta kuvataan elokuva.

LUE MYÖS:
Downton Abbey -tähti yrittää selviytyä sulhasensa kuolemasta – uusi rooli on auttanut läpi synkkien hetkien

Nyt elokuvan kuvaukset ovat vauhdissa.

Yhtä sarjan päärooleista, Lady Mary -nimistä hahmoa näyttelevä Michelle Dockery julkaisi Instagram-tilillään kuvan Downton Abbey -elokuvan ensimmäisestä kuvauspäivästä.

– Tästä se lähtee, Dockery kirjoittaa maanantaina 10. syyskuuta 2018 julkaisemansa kuvan yhteydessä.


Dockeryn ottama kuva julkaistiin myös Downton Abbeyn virallisessa Instagramissa.

– Tänään alkoivat Downton Abbey -elokuvan kuvaukset. Ai jännittääkö? No ehkä vähän, lukee kuvajulkaisussa. 


Huhu Downton Abbey -elokuvasta vahvistettiin kesällä 2017. Tuollin sarjan tarinan kerrottiin saavan jatkoa teatterilevitykseen tulevan elokuvan muodossa.

Elokuvassa nähdään eri lähteiden mukaan kaikki sarjassa mukana olleet näyttelijät, kuten elokuvan tuottavan NBCUniversal-tuotantoyhtiön johtaja Michael Edelstein toivoi.

Sarjan käsikirjoittaja Julian Fellowes on ollut lähteiden mukaan myös mukana tekemässä elokuvan käsikirjoitusta.

Vuonna 2015 päättynyt Downton Abbey saavutti suuren suosion ympäri maailmaa. Sarjaa on esitetty useaan kertaan myös Suomessa.

Downton Abbeyn näyttelijäkaartiin kuuluivat Michelle Dockeryn lisäksi muun muassa Hugh Bonneville, Jessica Brown Findlay, Laura Carmichael, Jim Carter ja Brendan Coyle.

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat