Jättiyllätys lähellä snookerin MM-kisoissa

Mark Selby
Mark Selby joutui koville MM-avauksessaan.2015 Getty Images
Julkaistu 19.04.2015 07:36
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Snookerin puolustava maailmanmestari Mark Selby selvisi vaivoin jatkoon MM-kisojen avauskierrokselta Sheffieldissä lauantaina.

Selby joutui puurtamaan täyden urakan Crucible-teatterissa, kun karsintojen kautta MM-turnaukseen selvinnyt norjalainen Kurt Maflin pakotti englantilaisen 19:nteen ja ratkaisevaan frameen. Selby voitti sen lopulta pistein 60-14 ja meni jatkoon erin 10-9.

Ensimmäistä kertaa urallaan MM-kisoissa esiintynyt Maflin osoitti sitkeytensä nousemalla ottelussa 4-8-tappioasemasta 9-8-johtoon, mutta Selbyn kokemus oli lopulta liikaa. Hän korjasi nimiinsä kaksi viimeistä ja rikkonaista erää varmistaen jatkopaikan.

Selby kohtaa seuraavalla kierroksella voittajan Stephen Maguiren ja Anthony McGillin ottelusta. McGill johtaa sunnuntaina loppuun pelattavaa kamppailua lauantain avausosion jälkeen 6-3.

Suomen Robin Hull avaa oman kisaurakkansa ensi keskiviikkona. Vastaan ensimmäisellä kierroksella tulee Englannin Shaun Murphy.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu