Jenkkihyppääjä uusi Helsingin-kisojen mestaruutensa – kovin MM-finaali 24 vuoteen

Tianna Bartoletta
Tianna Bartoletta venytti voittoon.2015 Getty Images
Julkaistu 28.08.2015 17:03
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Yhdysvaltojen Tianna Bartoletta palasi pituushypyn maailmanmestariksi kymmenen vuoden tauon jälkeen. Voittotulos ja maailman tämän kauden kärkitulos 7,14 syntyi viimeisellä kierroksella.

Bartoletta sai kultamitalin kaulaansa viimeksi Helsingin MM-kisoissa oltuaan vasta 19-vuotias. Nyt hän venytti viimeisellä yrityksellään mestariksi hurjatasoisessa kisassa. Peräti kolme naista hyppäsi yli seitsemän metrin, ja MM-finaalissa tulostaso on viimeksi ollut kovempi vuonna 1991 Tokiossa.

– Tiesin, että kaiken pitää onnistua viimeisessä hypyssä. Ja tiesin, että pystyn siihen. Laitoin kaiken peliin, Bartoletta riemuitsi Ylen haastattelussa.

– Vuonna 2005 kukaan ei uskonut minun voittavan. Nyt tilanne oli hieman erilainen.

Myös Helsingin vuoden 1983 pituushyppymestari Heike Drechsler (os. Daute) uusi MM-kultansa kymmenen vuotta myöhemmin.

Pekingissä himmeämmät mitalit jaettiin Ison-Britannian Shara Proctorille tuloksella 7,07 ja Serbian Ivana Spanovicille, joka hyppäsi kahdesti 7,01 metriin. Molemmat naiset tekivät maansa ennätyksen.

Tuoreimmat aiheesta

MM-yleisurheilu