Jenkkitähden tennisura päättyi kotiyleisön edessä

Mardy Fish
Mardy Fish jätti jäähyväiset tennisareenoille US Openissa.2015 Getty Images
Julkaistu 03.09.2015 07:22

MTV SPORT-STT-AFP

Mardy Fishin tennisura päättyi kotiyleisön edessä keskiviikkona, kun hän hävisi Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin toisella kierroksella Espanjan Feliciano Lopezille 6-2, 3-6, 6-1, 5-7, 3-6.

33-vuotias Fish kärsi pahoista jalkakrampeista ottelun lopussa, ja Lopez pystyi kukistamaan Fishin lopulta vaivattomasti.

Fish oli parhaimmillaan maailmanlistalla sijalla seitsemän. Ennen turnausta hänen ATP-rankinginsa oli 581, sillä amerikkalainen on pelannut viime vuosina harvakseltaan. Hän on kärsinyt sydänvaivoista sekä lamauttavista ahdistuskohtauksista.

Fish voitti urallaan kuusi ATP-turnausta ja oli kolmessa eri Grand Slam -turnauksessa puolivälierissä. Lisäksi Fish saalisti olympiahopeaa Ateenasta 2004.

Tuoreimmat aiheesta

Tennis