Jenni Haukio palkittiin Kirjamessuilla – "erinomainen juhlapuhuja"

31396634
Jenni Haukio sai tunnustuksen Kirjamessuilla.Str / Lehtikuva
Julkaistu 04.10.2015 11:27

MTV VIIHDE-STT

Kalevalaisten Naisten Liitto myönsi Larin Paraske -palkinnon runoilija Jenni Haukiolle sunnuntaina.

Perinne- ja kulttuurijärjestö palkitsee vuosittain poikkeuksellisen hyvän puhujan ja sanantaitajan. Palkinto luovutettiin Haukiolle Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla sunnuntaina.

Palkintoperusteissa Haukiota kuvaillaan erinomaiseksi juhlapuhujaksi, jonka puheet koskettavat kuulijaa. Presidentin puolisoa kiitellään myös suomalaisen kirjallisuuden hyväksi tehdystä työstä Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkönä.  

Liiton tiedotteessa mainitaan niin ikään, että nykyrunoilijana Haukio kulkee inkeriläisen runonlaulajan Larin Parasken viitoittamaa polkua. Kansantaiteen ikonin mukaan nimettyä palkintoa on jaettu vuodesta 1996 lähtien.  

Tuoreimmat aiheesta

Jenni Haukio