Jenni Vartiainen avautuu vaikeista ajoistaan: Olin kuopassa

jenni vartiainen
MTV
Julkaistu 25.03.2016 15:30

MTV VIIHDE

Julkisuudesta ja musiikista taukoa pitänyt Jenni Vartiainen paljastaa Hjallis Harkimolle syyn hiljaiseloonsa. 

Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Jenni Vartiainen avautuu vaikeista ajoistaan Hjalliksen keskusteluohjelmassa. 

Nainen paljastaa, että on kokenut suorituspaineita menestyksestään. 

– Viime syksynä, kun lopetin keikkarundin, jäin tyhjän päälle ja koin olevani kuopassa. Minun oli vaikea saada itseni innostumaan mistään. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos minulla ei ole mitään sanottavaa, en tee uutta musiikkia, Vartiainen kertoo. 

jenni vartiainen 6

Jenni Vartiainen nähdään Hjalliksen vieraana perjantaina kello 21 MTV3-kanavalla. 

Hjallis tiedustelee Vartiaiselta, oliko tämä masentunut. Laulaja ei kuitenkaan kutsuisi olotilaansa masennukseksi. 

– On ollut tilanteita, jolloin olen kokenut itsestäni niitä piirteitä. Ne ovat sellaisia elämäntilanteita, jolloin jokin asia muuttuu tai loppuu, Vartiainen sanoo. 

Hjallis kysyy naiselta myös, tarkoittaako hän tällaisilla tilanteilla esimerkiksi parisuhteen päättymistä. Jenni Vartainen erosi viime syksynä pitkäaikaisesta miesystävästään Jukka Immosesta.

Katso videolta, miten Vartiainen vastaa Hjallisen kysymykseen. 

Hjallis perjantaisin kello 21:00 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Hjalliksen kanssa