Näyttelijä Jessica Biel ja laulaja Justin Timberlake erosivat viime vuonna. Nyt Biel paljastaa syyt eron takana.
Tähtipariskunta Jessica Biel, 30, ja Justin Timberlake, 31, erosi viime vuonna vuosien yhdessäolon jälkeen. Pari kuitenkin löysi toisensa uudelleen ja nauttii nyt kihlausajastaan. Hello-lehdelle antamassaan haastattelussa Biel paljastaa, mikä sai rakastuneen parin hakemaan aikanaan ratkaisua erosta.
– Ilmeisesti minun piti olla jonkin aikaa yksin. Uskon, että kun antaa itselleen aikaa seisoa omilla jaloillaan itsenäisenä ihmisenä, huomaa, että on kykenevä kulkemaan eteenpäin yksinään ja olemaan tyytyväinen itsekseen ja se on hyvin voimaannuttava tunne, Biel selittää.
Biel uskoo, että eropäätös toi hänelle vahvuutta ja itsvarmuutta.
– Se tarkoittaa, että siitä hetkestä lähtien kaikki päätökset ovat fiksuja eivätkä tunteisiin perustuvia. Joten voit tehdä oman päätöksesi palata takaisin suhteeseen tai lähteä eri suuntaan, tähti perustelee.
Kaunotar ei vielä suunnittele häitään Timberlaken kanssa.
– Nautin kihloissa olemisesta. Uskon, että se on aika mahtavaa aikaa jokaisen elämässä.
– Kun alamme oikeasti suunnitella häitä, keskityn ja teen päätöksiä ja pohdin istumajärjestyksiä ja ruokalistoja ja kaikkea sellaista. Mutta juuri nyt en stressaa.
Lue myös:
MTV3/Helmi
Lähde: Celebitchy