Terroristi ei halunnut tulla pidätetyksi: Räjäytti itsensä, äitinsä ja veljentyttärensä

Libanon Beirutin iskut
Beirutilaiset surevat kaupungissa 12.11.2015 tehtyä kaksoisiskua, jossa kuoli 44 ihmistä ja loukkaantui yli sata.
Julkaistu 05.12.2015 14:00

MTV UUTISET

Epäilty jihadisti-taistelija on surmannut äitinsä ja veljentyttärensä räjäyttäessään itsensä pidätyksen estämiseksi.

Uutistoimisto EFE:n mukaan tapahtumat sattuivat Pohjois-Libanonissa, kun maan turvallisuusjoukot olivat pidättämässä terroristiepäiltyä tämän kotoa. 

Libanonin virallisen ANN-uutistoimiston mukaan Mohamed Hamzaksi nimetty terroristi räjäytti itsensä ja samalla myös äitinsä ja sisarentyttärensä. Itsemurharäjäytyksessä haavoittui kuusi ihmistä, joista yksi oli miehen sisko. Myös sotilaita loukkaantui.

Libanonin turvallisuusjoukot ovat tehostaneet terroristietsintöjään sen jälkeen, kun maan pääkaupungissa Beirutissa tehtiin 12 marraskuuta kaksoisisku, jota epäillään shiiajärjestö Hizbollahin operoimaksi. Äärijärjestö Isisin nimissä tehdyissä iskuissa kuoli 44 ihmistä ja loukkaantui yli 200. 

Libanonin turvallisuustilanne on heikentynyt sen jälkeen, kun Syyrian konflikti alkoi maaliskuussa 2011. Tilanne on huonontunut erityisesti maan pohjois- ja koillisosassa, jossa on jihadisti-taistelijoiden ryhmittymiä.

Tuoreimmat aiheesta

Syyria