Jo 29 ihmistä kuollut tulvissa Kiinan Hebeissä

AOP, hebei
Pelastustyöntekijöitä Zhuazhoun kaupungissa Hebeissä 3. elokuuta 2023./All Over Press
Julkaistu 11.08.2023 07:18

MTV UUTISET – STT

Pohjois-Kiinassa Hebein maakunnassa tulvien aiheuttamien kuolonuhrien määrä on noussut 29:ään, valtionmedia kertoi perjantaina.

Kovat sateet ovat moukaroineet aluetta viime viikkoina. Osa teistä Hebeissä oli edelleen mudan peitossa, kun uutistoimisto AFP:n toimittajat vierailivat alueella keskiviikkona.

Viranomaisten mukaan 16 ihmistä oli perjantaina edelleen kadoksissa Hebeissä, joka sijaitsee maan pääkaupungin Pekingin kupeessa.

Ainakin 33 ihmistä sai surmansa Pekingissä viime kuun lopulla tuhoa kylväneiden rankkasateiden ja tulvien seurauksena, viranomaiset kertoivat aiemmin tällä viikolla.

Maan koillisosassa sijaitsevassa Jilinin maakunnassa puolestaan on kuollut toistakymmentä ihmistä edellisviikon rankkasateiden myötä.

Viime viikkoina äärimmäiset sääilmiöt ja pitkittyneet helleaallot ovat vaikuttaneet miljoonien ihmisten elämään ympäri maailmaa, ja tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos on pahentanut sääilmiöitä.

0:51imgAuto ajoi tulvan aiheuttamaan kuiluun Kiinassa – katso video

Tuoreimmat aiheesta

Kiina