Jo kymppitonninkin autolainoissa on karmivia hintaeroja – heität menemään tuhansia, jos et ota näitä asioita huomioon

Talouteni.fi-verkkosivusto pyysi tarjouksen 10 000 euron autolainasta yhteensä 11 pankilta ja lainantarjoajalta. Kävi ilmi, että jo tämän kokoisen lainan kilpailuttamisella voi säästää useita tuhansia euroja.

Autolainoja vertaillut Talouteni.fi kertoo, että jo kymppitonninkin autolainan kilpailuttaminen kannattaa. Halvimman ja kalleimman lainan hintaero oli nimittäin reilusti yli 3 000 euroa.

Halvimmissa lainoissa (Big Bank ja Danske Bank) kustannuksiksi tuli vain noin 1 500 euroa, mutta kalleimmissa (Euroloan ja Bank Norwegian) ylimääräistä maksettavaa kertyy jopa 4 700 euroa. Keskimäärin kymppitonnin autolainasta joutui maksamaan noin 3 100 euroa.

Pelkkää alhaista avausmaksua tuijottamalla voi päätyä tekemään huonon valinnan kokonaisukustannusten kannalta. Esimerkiksi Euroloanin avausmaksu on nolla euroa, mutta silti loppuhinta oli kaikkein kallein. Kova korko ja korkeat kuukausimaksut nostavat hintaa.

Talouteni.fi huomauttaa myös siitä, ettei perinteinen kivijalkapankki ole aina se halvin vaihtoehto, vaikka moni niin ajatteleekin. Verkossa toimivat pankit voivat yllättää kustannuksiltaan – niin hyvällä kuin ikävälläkin tavalla.

Monet suomalaiset hakevat lainat samasta pankista, jonka asiakkaita he ovat jo muutenkin. Tämä ei ole usein rahallisesti se paras vaihtoehto, sillä usein edullisempi laina on tarjolla jostain muualta kuin omasta pankista. 

Lainatarjoukset 10 000 euron ja 60 kk:n autolainalle (Talouteni.fi)

LainantarjoajaKorko-%AloitusmaksuKuukausimaksuKuukausieräTakaisinmaksettava summa
Big Bank

4,68

290 €

5 €

192 €

11 535  €

Danske Bank

5,00

300 €

5 €

193 €

11 580 €

Fellow Finance

5,00

350 €

12 €

201 €

12 060  €

OP

6,50

150 €

5 €

204 €

12 216  €

Nordea

8,00

175 €

5 €

210 €

12 600  €

POP Pankki

9,90

150 €

5 €

219 €

13 091  €

S-Pankki

9,69

150 €

2 €

221 €

13 267  €

Komplett Bank

12,60

95 €

5 €

233 €

13 958  €

Ferratum

15,00

149 €

Ei tiedossa

241 €

14 486  €

Bank Norwegian

14,90

95 €

5 €

244 €

14 640  €

Euroloan

13,50

0 €

15 €

245 €

14 701  €

– Kannattaa pitää mielessä, että voit hankkia lainatarjoukset eri lainantarjoajilta ilman, että sitoidut ottamaan lainaa, Talouteni.fi muistuttaa.

Artikkelia muokattu 3.12.2020: Linkki blogiin poistettu toimimattomana.

Lue myös:

    Uusimmat