Hukkuneiden suurta määrää selittävät lämpimät kesäsäät, kevättalvella jäihin hukkuneiden määrä ja korona-ajan lisääntynyt ulkoilu.
Vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana on hukkunut 23 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten, selviää Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) tilastosta. Yhteensä hukkuneita on 93.
Viime vuonna tammi-elokuun välillä hukkui 70 ihmistä ja koko vuoden 2019 aikana 90 ihmistä.
Tänä vuonna kahdeksan kuukauden aikana on hukkunut enemmän ihmisiä kuin samalla seurantajaksolla viimeisten viiden vuoden aikana. Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastojen mukaan tammi-elokuun aikana vuonna 2018 hukkui 74 ihmistä, vuonna 2017 hukkui 57 ihmistä ja vuonna 2016 kahdeksan kuukauden seurantajaksolla hukkui 76 ihmistä.
SUH:n mukaan tämän vuoden tavallista suurempi hukkuneiden määrä selittyy kevättalvella jäihin hukkuneiden määrällä, korona-ajan lisääntyneellä ulkoilulla ja lämpimällä kesäsäällä.
– Hukkuneiden määrä kasvaa kun sää on suotuisa ja ihmisiä on paljon liikkeellä vesillä ja veden äärellä. Kesäkuukausina hukkuu ennakkotilastojen mukaan noin puolet koko vuoden lukemasta. Turhauttavinta on, että hukkumiset ovat suurilta osin ennaltaehkäistävissä, sanoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen tiedotteessa.
Alkuvuoden hukkumislukema on viimeksi ollut korkeampi vuonna 2014, silloin tammi-elokuun aikana hukkui 120 ihmistä.
Tuntemattomissa olosuhteissa
Tänä vuonna hukkuneista suurin osa, 32 ihmistä, on hukkunut tilaston mukaan tuntemattomissa olosuhteissa. Toiseksi yleisin syy on hukkuminen uidessa, 20 ihmistä, ja kolmanneksi yleisin syy on jäihin hukkuminen.
Jäihin on hukkunut tänä vuonna 19 ihmistä. Viime vuonna jäihin hukkui samalla aikavälillä neljä ihmistä.
Viimeisten viiden vuoden aikana tammi-elokuun aikana hukkuneista suurin osa on hukkunut uidessa tai tuntemattomissa olosuhteissa. Poikkeuksen tähän tekee vuosi 2016, jolloin peräti 25 ihmistä hukkui eri tilanteissa liikennöityään vesillä. Tänä vuonna vesillä liikennöidessä on hukkunut kahdeksan kuukauden aikana 14 ihmistä.
Eniten ihmisiä on tänä vuonna hukkunut kesällä. Kesäkuussa hukkui 20 ihmistä, heinä- ja elokuussa molempina 15 ihmistä. Vuosi sitten kesä- ja heinäkuussa hukkui molempina 20 ihmistä ja elokuussa huomattavasti vähemmän, silloin hukkui kuusi ihmistä.