Suomessa hukkuu vuosittain keskimäärin 18 ihmistä vajottuaan jäihin, selviää Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ennakkotilastoista.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton mukaan tänä talvena jäällä liikkuminen vaatii erityistä varovaisuutta.
Tammikuussa hukkui neljä ihmistä, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH). Liiton luku perustuu median ja avoimien viranomaislähteiden välityksellä kerättyihin ennakkotietoihin.
Tammikuun hukkumiskuolemista kaksi tapahtui Etelä-Suomessa, yksi Länsi- ja Sisä-Suomessa ja yksi Lounais-Suomessa.
Kaksi hukkumisista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena ja yhdessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Hukkuneista kaksi oli miehiä, yksi nainen ja yhden sukupuoli ei ole tiedossa.
Lue myös: Asiantuntija putosi jäihin suorassa lähetyksessä – kertoo, mikä tuttu uskomus ei pidäkään paikkaansa: "Väärä luulo"
Jääolot voivat muuttua nopeasti
Liitto painottaa, että on tärkeää tiedostaa jäällä kulkemiseen liittyvät riskit ja varustautua oikein. Jäälle tulee aina lähteä sillä ajatuksella, että jää voi tutuissakin paikoissa pettää.
– Jääolot saattavat muuttua ratkaisevasti jopa muutaman metrin matkalla, tiedotteessa muistutetaan.
Tänä talvena vaihtelevat sääolosuhteet ovat aiheuttaneet merkittäviä eroavaisuuksia jäätilanteessa eri alueilla, joten jäällä liikkuminen vaatii erityistä varovaisuutta, liitto toteaa.
Vuodessa keskimäärin 18 hukkuu jäihin
SUH:n ennakkotilastojen mukaan Suomessa hukkuu vuosittain keskimäärin 18 ihmistä vajottuaan jäihin. Näistä lähes 90 prosenttia on miehiä. Useimmat hukkumiset tapahtuvat sisävesistöissä, ja kolmasosa tapauksista sijoittuu Itä-Suomeen.
Kolmasosa hukkumisista liittyy moottoriajoneuvolla ajamiseen jäällä.
Viime vuonna tammikuussa hukkui liiton ennakkotilastojen mukaan kolme ihmistä.