Biden katsoi poikaansa kohdellun epäoikeudenmukaisesti sen vuoksi, että tämä on presidentin poika.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on armahtanut poikansa Hunter Bidenin.
Presidentti sanoi sunnuntaina paikallista aikaa julkaistussa lausunnossaan, että hän katsoi poikaansa kohdellun epäoikeudenmukaisesti sen vuoksi, että tämä on presidentin poika.
– Yksikään järkevä ihminen ei voi tulla Hunterin tapausta tutkiessaan muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että Hunteria kohdeltiin poikkeuksellisesti vain siksi, että hän oli poikani. Ja se on väärin, presidentti sanoi lausunnossaan.
Presidentti Biden sanoi, ettei vastaavanlaisia syytteitä lähes koskaan vietäisi oikeudessa eteenpäin, kuten Hunter Bidenin tapauksessa oli tehty.
Presidentti syytti vastustajiensa kongressissa vaikuttaneen oikeusprosessiin.
– Uskon, että politiikka on saastuttanut tätä prosessia ja johtanut oikeusmurhaan.
Presidentti Biden oli aiemmin sanonut, ettei aio puuttua poikansa oikeusprosessiin, ja otti tämän esille myös sunnuntaisessa lausunnossaan.
Veropetoksia ja aserikoksia
Hunter Biden tunnusti syyskuussa syyllistyneensä veropetoksiin. Viime kesänä hänet todettiin syylliseksi myös aserikoksiin. Hunter Bidenin tuomio oli tarkoitus lukea ennen joulua.
Presidentin poika valehteli huumeidenkäytöstään virallisessa asiakirjassa asetta hankkiessaan.
Hän myös laiminlöi verojensa maksua yhteensä 1,4 miljoonan dollarin arvosta viime vuosikymmenen aikana. Hunter Biden on maksanut takautuvasti laiminlyömänsä verot sekä viranomaisten hänelle määräämät sakot.
New York Timesin mukaan Hunter Biden olisi voinut saada jopa 25 vuoden tuomion aserikoksistaan, mutta lakiasiantuntijat pitivät todennäköisempänä noin vuoden mittaista tai sitä lievempää tuomiota.
Veropetoksista Bidenia uhkasi enimmillään 17 vuoden tuomio, mutta myös tässä tapauksessa asiantuntijat arvioivat, että mahdollinen tuomio olisi ollut enimmäistuomiota lyhyempi, noin kahdesta kolmeen vuotta.