Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia mustanmaalannut liittovaltion poliisi FBI:n tietolähteenä toiminut mies on saanut kuuden vuoden vankeustuomion, kertovat muun muassa uutistoimisto AP ja uutiskanava CNN.
Tuomion saanut Alexander Smirnov on myöntänyt valehdelleensa FBI:lle, että presidentti Biden ja hänen poikansa Hunter Biden olisivat saaneet miljoonien dollarien arvosta lahjuksia ukrainalaiselta energiayhtiöltä noin kymmenen vuotta sitten.
Smirnovilla on sekä Yhdysvaltojen että Israelin kansalaisuus. Hän on ollut vangittuna viime helmikuusta asti.
Syyttäjä ja puolustusasianajajat olivat sopineet, että tuomio olisi minimissään neljä vuotta ja maksimissaan kuusi vuotta, vaikka seurauksena olisi voinut olla jopa 35 vuoden vankeustuomio.
Republikaanit käyttivät Smirnovin tekaistua tarinaa yrityksessään saattaa Biden virkasyytteeseen.