Asuinalueella Joensuussa on tehty tänään jälleen havainto karhusta, kertoo Itä-Suomen poliisi.
Vehkalahden alueella on liikkunut aiemmin tällä viikolla kaksi karhua.
Poliisi käynnisti tänään havainnon vuoksi karkotustoimet yhdessä suurriistavirka-avun kanssa. Poliisi on pyytänyt samalla välttämään tarpeetonta liikkumista alueella ja muistuttaa, että karhua ei tule lähestyä tai pyrkiä kuvaamaan.
Lue myös: Kaksi karhua liikkunut Joensuun keskustan lähellä
Poliisin mukaan karhua ei ole havaittu tänään iltapäivän kuluessa.
Vehkalahden taajama-alue sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Joensuun keskustasta.
Ennen tätä päivää poliisi kertoi alueen karhuhavainnoista viimeksi eilen illalla. Tuo havainto oli tehty yhdestä karhusta keskiviikkoiltana.