Vuosi sitten kesäkuussa Joensuussa kuolleen 4-vuotiaan pojan kuolemasta tuomittu isäpuoli valittaa rangaistuksensa pituudesta. Isäpuoli pitää lähes kahdeksan vuoden vankeusrangaistustaan "kohtuuttoman ankarana" ja pyytää Itä-Suomen hovioikeutta lieventämään sitä.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi helmikuun lopussa 26-vuotiaan Sebastian Halosen seitsemän vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen naisystävänsä 4-vuotiaan pojan törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Uhri oli täyttänyt neljä vuotta noin kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Mustelmainen ja vakavia palovammoja saanut poika löytyi kuolleena yksityisasunnosta Joensuun Rantakylästä 8. kesäkuuta.
Oikeuden mukaan pikkupojan laajat palovammat olivat höyrymopin eli kiehuvan kuuman vesihöyryn aiheuttamia.
Syyttäjä vaati Haloselle rangaistusta murhasta.
– Haloselle tuomittu rangaistus ei ole oikeudenmukaisessa suhteessa teon vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun syyllisyyteen, Halosen valitukseen on kirjattu.
Halosen hovioikeudelle toimittama kirjelmä on vastavalitus 4-vuotiaan pojan isoäidin valitukseen.
Lue myös: Joensuun 4-vuotiaan kuolema: Isäpuoli yli 7 vuodeksi vankilaan, äidillekin vankeustuomio
Pitää rangaistustaan liian ankarana
Halonen toteaa valituksessaan, että vastoin käräjäoikeuden arviota hänelle ei ole perusteita tuomita ankarinta rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä.
– Menettely ei poikkea niin olennaisesti tuomioistuimissa tavanomaisesti käsitellyistä törkeistä pahoinpitelyistä, että yleisestä rangaistuskäytännöstä tulisi asiassa poiketa, valitukseen on kirjattu.
– Tahallisesta taposta tuomitaan keskimäärin yhdeksän vuotta vankeutta. Haloselle tuomittu rangaistus oli lähes kahdeksan vuotta.
2:54
Halonen vetoaa käräjäoikeuden näkemykseen, ettei hän tarkoittanut tai voinut mieltää todennäköiseksi, että naisystävän nelivuotias poika menehtyy häneen kohdistamansa väkivallan seurauksena.
– Siten rangaistusta, joka lähentelee tahallisen tapon tavanomaista rangaistusta, on pidettävä kohtuuttoman ankarana. Halosen menettelyn vahingollisuus, vaarallisuus tai menettelystä ilmenevä muu syyllisyys eivät edellytä näin poikkeuksellisen ankaran rangaistuksen tuomitsemista, valituksessa sanotaan.
Myös 4-vuotiaan äiti on valittanut valittanut hoviin ja pyytänyt, että häntä koskevat syytteet hylätään ja joka tapauksessa hänen rangaistustaan alennetaan. Käräjäoikeus tuomitsi niin ikään murhasta syytetyn Muusa Rissasen törkeästä kuolemantuottamuksesta, huumausainerikoksesta ja varkaudesta 3 vuoden 7 kuukauden vankeuteen.
Isäpuolen valituksesta uutisoi ensin Iltalehti.