Johannes oli korttelien päässä Beirutin räjähdyksestä: "Kaikki hyppäsivät pöydän alle ja pelkäsivät, että kyseessä oli pommi" – kuvailee MTV:lle, miltä kaupungissa näyttää nyt

5:23img
Suomalainen Johannes Salonen oli työpalaverissa, kun Beirutin räjähdys tapahtui. Näin hän kuvailee tunnelmia paikan päällä.
Julkaistu 05.08.2020 19:11
Toimittajan kuva

Maria Nykänen

maria.nykanen@mtv.fi

Beirutissa mainosfilmin kuvausten vuoksi oleskeleva Johannes Salonen oli kertomansa mukaan vain parin korttelin päässä räjähdysalueesta.

Beirutissa työtehtävien vuoksi oleskeleva Johannes Salonen oli keskellä työpalaveria, kun Beirutin satamassa räjähti.

Salonen työtovereineen luuli voimakasta tärinää ensin maanjäristykseksi.

– Pöydät alkoivat yhtäkkiä täristä kesken palaverin. Ehdimme siinä sekunnin ajan kirota tilannetta ja ihmetellä, mutta kun ikkunat lensivät sisään, kaikki hyppäsivät pöydän alle.

Johannes ja hänen työtoverinsa suojautuivat pyötien alle samalla, kun lasinsirut lentelivät ympäri toimistoa.

– Siinä vaiheessa kaikki pelkäsivät, että kyseessä oli pommi-isku. 

Osa työtovereista sai lieviä vammoja ja joutui tikattavaksi lasinsirujen vuoksi. Kukaan toimistolla ei kuitenkaan Salosen mukaan loukkaantunut vakavasti.

Tieto onnettomuudesta rauhoitti

Johanneksen mukaan tilanne oli niin hetkinen, että ajan kulumista oli vaikea hahmottaa. 

– Pikku hiljaa alkoi paikallisten kautta tulla tietoja siitä, että kyseessä oli onnettomuus. Tieto toki rauhoitti, sillä kovasti toivottiin ja haluttiin uskoa, että kyseessä ei olisi terrori-isku.

Pian räjähdyksen jälkeen kaupungin kaduilla vallitsi epätietoinen ja hätääntynyt tunnelma.

– Kadut olivat täynnä lasia ja jengi juoksenteli hätääntyneen oloisena ympärillään koettaen tavoitella omaisiaan. Varsinaista huutoa tai kirkumista en havainnut.

"Sokin jälkeinen suruaika"

Lasit kilometrien säteellä räjähdyspaikalta rikkoutuivat. Niin myös Salosen parin korttelin päässä sijaitsevan hotellin ikkunat.

– Järkyttävät tuhothan täällä on ja koteja ja rakennuksia on tuhoutunut.

Salosen mukaan keskiviikkona tunnelma alueella on "rauhallisen järkyttynyt".

– Jonkinlainen sokin jälkeinen suruaika on käynnissä.

Salonen kertoo, että hänen työnsä mainosfilmin kuvaamisen parissa jatkuvat näillä näkymin. Toisin olisi, mikäli kyseessä olisi ollut terrori-isku.

Tuoreimmat aiheesta

Beirut