John Lennonin murhaaja muistaa sisäisen kamppailunsa ennen ampumista – "Olin aivan liian syvällä siinä"

8:35img
Julkaistu 16.11.2018 22:45

MTV UUTISET – REUTERS

Ennen liipaisimen painamista ja rockhistorian legendaarisen hahmon murhaamista, Mark David Chapman muistaa käyneensä hurjaa sisäistä kamppailua: teenkö minä todella tämän?

Lähes 38 vuotta sitten The Beatlesin fanit kokivat järkytyksen – bändin perustaja, kitaristi ja laulaja John Lennon ammuttiin. Kun tappaa yhden maailman kuuluisimmista ihmisistä, päätyy myös itse historiankirjoihin.

Ampuja Mark David Chapman perusteli viime elokuussa historian kirjoihin pääsyllä sitä, miksi päätti sisäisten kamppailujen jälkeen kuitenkin tappaa Lennonin. Hän oli ehdonalaislautakunnan kuultavana, tavoitteenaan päästä vapauteen vankilasta.

- Olin aivan liian syvällä siinä, Chapman, 68, kertoi.

"Mene vain kotiin"

Joulukuun 8. päivä vuonna 1980 Lennon poistui asunnostaan New Yorkissa. Matkalla äänityssessioille Lennon kohtasi fanin, joka pyysi häneltä nimikirjoitusta albumiin.

– Muistan saaneni ajatuksen: mene vain kotiin. Mutta ei siihen ollut mitään mahdollisuuksia, Chapman kertoi lautakunnalle.

Chapmain ei kuitenkaan ampunut saman tien.

Kun Lennon saapui illalla kotiinsa Manhattanin Upper West Sidelle, Chapman oli odottelemassa häntä ja ampui muusikkoon neljä luotia Lennonin vaimon Yoko Onon edessä.

"Hänet muistetaan murhasta"

Chapman sai elinkautisen tuomion ja mahdollisuuden hakea ehdonalaiseen kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Vuoden 2000 jälkeen hän on pyrkinyt ehdonalaiseen kymmenen kertaa. Elokuussa hän sanoi lautakunnalle, että hän on muuttunut mies, muttei ansaitse vapautta.

Chapmanin mukaan häpeän tunne kasvaa hänen sisällään vuosi vuodelta.

– Sadan vuodenkin päästä hänet muistetaan ja hänet muistetaan siitä, että hänet murhattiin ja se ei ole hyvä.

Chapmanille ei myönnetty ehdonalaista vapautta.

Seuraava mahdollisuus hakea ehdonalaista tulee elokuussa 2020.

The Beatles on myynyt eniten albumeita

The Beatlesin albumeita on myyty eniten maailmassa eli 178 miljoonaa kappaletta. Toisena tulee Garth Brooks 148 miljoonalla albumilla.

Kolmannen sijan saa Elvis Presley 136 miljoonalla kappaleella ja neljäntenä on Led Zeppelin 111,5 miljoonalla.

Numerot perustuvat The Independentin uutiseen.

Tuoreimmat aiheesta

The Beatles