Johnny Deppin esiintyminen Rihannan muotinäytöksessä on kerännyt runsaasti kritiikkiä.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Johnny Depp esiintyy mallina pop-tähti Rihannan Savage X Fenty -alusvaatemerkin marraskuun muotinäytöksessä. Asiasta uutisoivat muun muassa The Guardian ja CNN.
Mediatietojen mukaan Depp tulee esiintymään Amazon Prime Video -suoratoistopalvelussa striimattavassa muotinäytöksessä yllätysvieraana. CNN kertoo, että Deppin osuus muotinäytöksestä on kuvattu etukäteen.
Deppin esiintyminen Rihannan muotinäytöksessä on kerännyt kritiikkiä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Kritiikki juontaa juurensa Deppin ex-vaimo Amber Heardin esittämiin syytöksiin, joiden mukaan Depp olisi pahoinpidellyt häntä kaksikon suhteen aikana.
Washington Post -lehdessä julkaistiin vuonna 2018 Heardin kirjoittama mielipideartikkeli, jossa nainen kuvaili itseään "julkisuuden henkilöksi, joka edustaa perheväkivallan uhria". Depp nosti artikkelin tiimoilta Heardia vastaan siviilikanteen kunnianloukkauksesta vuonna 2019.
Depp ja Heard kävivät keväällä maailmanlaajuista mediahuomiota saanutta oikeustaistoa, jossa molemmat osapuolet syyttivät toisiaan kunnianloukkauksesta. Oikeudenkäynti kääntyi Deppin voitoksi, mutta myös hänet tuomittiin kunnianloukkauksesta. Oikeus katsoi, että Heard ei pystynyt todistamaan väitteitä perheväkivallasta.
Lue myös: Johnny Depp voitti oikeudenkäynnin Amber Heardia vastaan – molemmat tuomittiin kunnianloukkauksesta
Rihanna on puolestaan itse joutunut aikoinaan parisuhdeväkivallan uhriksi. Laulajan ex-kumppani Chris Brown pidätettiin helmikuussa 2009 Rihannan pahoinpitelystä, ja hänelle määrättiin viisi vuotta ehdollista vankeutta sekä kuusi kuukautta yhdyskuntapalvelua.
"Rihanna, mitä helvettiä teet?"
Somekäyttäjät ovat jättäneet Deppin esiintymistä kritisoivia kommentteja muun muassa Rihannan alusvaatemerkin Instagram-postauksen kommenttikenttään. Moni pyytää, että näyttelijän etukäteen kuvattu osuus jätettäisiin kokonaan pois muotinäytöksestä.
– Tehän tiedätte, ettemme aio katsoa, eikö vain? En voi uskoa, että tämä mies otettiin mukaan, yksi kirjoittaa.
– Johnny Depp? Oikeasti? Rihanna, mitä helvettiä teet, tämä on noloa, toinen kommentoi.
– Leikatkaa Johnny Depp pois, emme halua häntä, kolmas vaatii.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Pelastiko oikeudenkäynti Johnny Deppin uran? – Tätä mieltä psykologi on pariskunnan käytöksestä
Deppin mukanaolo muotinäytöksessä on puhuttanut myös Twitterissä. Keskusteluissa on väläytelty muun muassa muotinäytöksen boikotointia sekä Rihannan kokemaa parisuhdeväkivaltaa ja sitä, että Deppin valinta näytökseen on moraalisesti ristiriitaista.
Deppin esiintyminen muotinäytöksessä on kuitenkin saanut myös kannatusta. Näyttelijä on sanonut joutuneensa myös itse perheväkivallan uhriksi, ja osa twiittaajista on verrannut hänen ja Rihannan kokemuksia toisiinsa.
– Rihanna, perheväkivallan uhri, joka tukee Johnny Deppiä, toista perheväkivallan uhria, sanoo paljon, yksi kirjoittaa.
Savage X Fenty -alusvaatebrändin muotinäytös järjestetään keskiviikkona 9. marraskuuta. Deppin lisäksi näytöksessä nähdään muun muassa mallit Cara Delevingne ja Irina Shayk, näyttelijät Taraji P Henson, Sheryl Lee Ralph, Winston Duke and Marsai Martin sekä muusikot Anitta ja Burna Boy.