Johnny Deppin asianajaja Camille Vasquez kiitti vuolaasti kunnianloukkausoikeudenkäynnin valamiehistöä.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Johnny Depp, 58, on voittanut kunnianloukkausoikeudenkäynnin ex-vaimoaan Amber Heardia, 36, vastaan. Tuomio luettiin keskiviikkona 1. kesäkuuta illalla Suomen aikaa. Depp nosti vuonna 2019 siviilikanteen kunnianloukkauksesta entistä puolisoaan Heardia vastaan johtuen Heardin kirjoittamasta mielipideartikkelista, joka julkaistiin Washington Post -lehdessä vuonna 2018.
Valamiehistö päätti tuomiossaan, että Heard loukkasi entisen aviomiehensä kunniaa kirjoittamansa tekstin väitteessä, jossa hän kuvaili itseään "julkisuuden henkilöksi, joka edustaa perheväkivallan uhria".
Valamiehistö määräsi Heardin korvaamaan Deppille 15 miljoonaa dollaria kunnianloukkauksesta. Siitä 10 miljoonaa dollaria on vahingonkorvausta ja 5 miljoonaa rangaistuksellista vahingonkorvausta. Tuomari Penney Azcrate kuitenkin linjasi heti, että jälkimmäinen summa leikataan 350 000 dollariin, sillä se on Virginian osavaltion lainmukainen maksimisumma. Näin ollen Heardin pitää maksaa Deppille 10,35 miljoonaa dollaria.
Deppin asianajaja Camille Vasquez ylisti valamiehistön päätöstä Fairfax Countyn oikeustalon ulkopuolella Virginiassa, missä oikeudenkäynti käytiin. Deppin asianajajat juhlivat voittoa oikeussalissa halauksin ja kättelyin.
Vasquezin mukaan valamiehistön päätös "vahvisti sen, mitä he olivat sanoneet alusta saakka", millä hän tarkoitti Deppin tiimin näkemystä siitä, että Heardin väitteet Deppin toteuttamasta perheväkivallasta olivat kunniaa loukkaavia eikä syytöksille ollut tarpeeksi todisteita.
– Olemme kiitollisia, niin kiitollisia valamiehistölle heidän tarkasta harkinnastaan, Vasquez kommentoi.
Vastaavasti Johnny Depp tuomittiin myös kunnianloukkauksesta Amber Heardia kohtaan. Tuomio annettiin yhdestä Heardin tekemästä vastakanteesta Deppiä vastaan. Tuomion mukaan Heardin kunniaa loukattiin, kun Deppin asianajaja Adam Waldman väitti Daily Mail -lehdelle Heardin väkivaltasyytösten olleen huijausta.
Valamiehistö tuomitsi Deppin kunnianloukkauksesta 2 miljoonan vahingonkorvauksiin. Tuomio ei sisältänyt rangaistuksellista vahingonkorvausta.
Heard oli paikalla Fairfax Countyn oikeustalolla kuulemassa tuomion, mutta Isossa-Britanniassa tällä hetkellä keikkaileva Depp puolestaan ei. Heard kuunteli valamiehistön päätä istuntosalissa pää painuksissa.
Depp julkaisi tuomionluvun jälkeen omalla Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän kiitti valamiehistöä siitä, "että sai elämänsä takaisin".
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Alusta asti tapauksen vireillepanon tavoitteena oli paljastaa totuus, lopputuloksesta riippumatta. Totuuden kertominen oli jotain, minkä olin velkaa lapsilleni sekä kaikille niille, jotka ovat muistuttaneet minua vankkumattomasta tuestaan. Tunnen olevani rauhassa tietäen, että olen viimein saavuttanut sen, Depp kirjoitti julkaisussaan.
Heard puolestaan julkaisi päivityksen Twitter-tilillään, jossa ilmaisi olevansa äärimmäisen pettynyt tuomioon.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Sydämeni on särkynyt siitä, että todistusaineisto ei vieläkään riittänyt vastustamaan entisen aviomieheni suhteetonta valtaa ja vaikutusvaltaa. Vielä enemmän olen pettynyt siihen, mitä tämä tuomio merkitsee muille naisille. Se on takaisku. Se kääntää kelloa taaksepäin ja aikaan, jolloin nainen, joka puhui ääneen ja puhui suoraan, saattoi joutua julkisesti häpeään ja nöyryytetyksi, Heard kirjoittaa päivityksessään.
Kävimme läpi kohutun oikeudenkäynnin sekä siinä annetun tuomion taustat – katso keskustelu alla olevalta videolta.
7:24
Lue myös: Johnny Depp voitti oikeudenkäynnin Amber Heardia vastaan – molemmat tuomittiin kunnianloukkauksesta
Lähde: Daily Mail