Olutyhtiö Heinekenin markkinointijohtaja julisti suorassa CNBC:n aamulähetyksessä miljoonille amerikkalaisille oluen voittavan terveellisyydellään jopa maidon.
Heinekenin markkinointipäällikkö Alexis Nasard oli kutsuttu CNBC:n aamuohjelmaan puhumaan oluen terveysvaikutuksista. Nasard ei suinkaan tyytynyt puolustelemaan ainoastaan alkoholin aiheuttamia terveyshaittoja, vaan ryhtyi julistamaan oluen terveellisyyttä.
– Oluessa on paljon vähemmän kaloreita kuin monessa muussa juomassa. Et välttämättä tiennyt, että oluessa on vähemmän kaloreita kuin maidossa, Nasard totesi ja oli vähällä suositella olutta maidon sijaan myös lapsille, mutta lopetti lauseen kesken vitsikkäästi.
Nasard muistutti myös, että olut on yksi harvoista juomista, joka on täysin luonnollista. Oluessa on vettä, humalaa, ohraa ja hiivaa. Nykyajan kaupassa myytävä maito saattaa sen sijaan olla kaukana luonnollisesta, sillä se käy läpi teolliset valmistusprosessit.
Lähde: Huffington Post
Olut terveellistä vai ei?
Oluen terveellisyydestä voi olla montaa mieltä. Olutta puolustavien asiantuntijoiden mukaan, oluessa on muun muassa foolihappoja, vitamiineja ja kalsiumia, jotka tutkimusten mukaan antavat suojaa sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Toisaalta olut sisältää myös alkoholia, joka voi pitkällä aikavälillä runsaasti nautittuna aiheuttaa erilaisia haittavaikutuksia.
Espanjalaislääkäreiden vuonna 2011 julkaiseman tutkimuksen mukaan olutta kannattaisi juoda jopa päivittäin. Yksi tuoppi päivässä saattaa auttaa laihduttamisessa, vähentää korkeaa verenpainetta ja diabetesta, väittävät espanjalaistutkijat. Samalla täytyy kuitenkin muistaa noudattaa terveellistä ruokavaliota, jota oluen terveysvaikutuksista olisi hyötyä.
(MTV3)