Jokerit teki voitollisen tuloksen – seura latasi suoran tavoitteen SM-liigasta

Helsingin Jokereiden puheenjohtaja Mikko Saarni kertoo Jokereiden tavoittelevan kaudella 2024-25 Mestis-mestaruutta ja nousua liigakarsintojen kautta SM-liigaan kaudeksi 2025-26.

Jokerit kertoo tiedotteessaan täyttäneensä SM-liiganousun edellytykset taloudellisesti ja organisaation puolesta ja tähtäävänsä tosissaan Mestis-mestaruuteen ja nousuun SM-liigaan karsintojen kautta.

Liiga-paikka kaudelle 2025–26 on ollut tavoitteemme alusta asti. Olemme pitäneet siitä kiinni matkan varrella ja pidämme yhä. Sen pitää kuitenkin tapahtua niin, ettei Jokerien organisaation tulevaisuus vaarannu, Jokereiden puheenjohtaja Mikko Saarni toteaa seuran tiedotteessa.

Samaan hengenvetoon Saarni ilmaisee huolensa suomalaisten jääkiekkoseurojen taloustilanteista.

– Olen syvästi huolissani siitä, mihin suuntaan seurojen taloudet ovat menossa. Meidän pitää miettiä, onko Suomen kokoisessa maassa mahdollista pyörittää 16 joukkueen huippusarjaa, Saarni pohtii.

Suomeen paluun myötä perustettu Jokerit Helsinki Oy teki ensimmäisellä kaudellaan 10 000 euroa voittoa. Jokereiden ja fanituotemyynnistä vastaavan Ilmala Shops Oyn liikevaihto oli paluukaudella 3,15 miljoonaa euroa.

Jokerit kertoo tiedotteessaan tukeneensa kauden aikana Jokereiden juniorityötä 400 000 eurolla.

Jokerit kertoi toukokuun lopulla, että seuran toimitusjohtajana toiminut Antti-Jussi Niemi jättää pestinsä. Seura ei toistaiseksi aio etsiä uutta toimitusjohtajaa, vaan pestiä hoitaa Saarni itse.

Lue myös:

    Uusimmat