Joulukuu 15 vuotta sitten alkoi synkästi, kun nelilapsisen perheen isä, henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti, 51, murhattiin kodissaan Ulvilan Tähtisentiellä. 1. joulukuuta vuonna 2006 tapahtunut henkirikos on yhä pimeänä. Se on myös yksi Suomen kuuluisimmista murhamysteereistä.
Vaimo Anneli Auer soitti joulukuisena yönä ennen aamukolmea hätäkeskukseen. Puhelun taustalta kuului kamppailun ääniä. Vaimo kertoi poliisille taloon tunkeutuneen miehen surmanneen hänen miehensä.
Koko kuusihenkinen perhe oli vaimon kertoman mukaan kotona nukkumassa, kun omakotitaloon tunkeutui joku terassioven ikkunan rikkomalla, ja hyökkäsi puukolla Lahden kimppuun. Lahti kuoli lukuisista veitseniskuista saamiinsa vammoihin.
Puoliso Auer pakeni hätäkeskuspuhelun jälkeen perheen lasten kanssa ulos.
Poliisit tulivat paikalle nopeasti, mutta murhaajaa ei tavoitettu. Paikalta löytyi surma-ase, Fiskarsin veitsi. Toista murha-asetta, tylppää esinettä, ei löytynyt.
Lue myös: Pysäyttävä ääninauha, jota myös FBI on syynännyt: Anneli Auerin puhelu hätäkeskukseen tasan 15 vuotta sitten – "Täällä on joku tappaja"
Lue myös: Kahdeksan vuotta yllätyksiä – lue Ulvilan surmajutun käänteistä aikajanalta
Poliisille tulee yhä vihjeitä
Lahden murha 15 vuoden takaa on yksi puhutuimmista edelleen ratkaisemattomista henkirikoksista Suomessa.
Poliisi saa yhä vihjeitä tapauksesta.
– Vinkkejä ei tule paljon, mutta joka vuosi useampia. Nyt jostain syystä viime aikoina vihjeitä on tullut enemmän kuin aiemmin, ne ovat lisääntyneet, tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari Porin poliisista kertoo.
Murha ei vanhene rikoksena koskaan, mutta poliisilla ei silti ole aktiivista tutkintaa käynnissä Ulvilan surmajutussa.
– Vakavasti otettavat vihjeet tarkistamme tietysti, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään. Vihjeet ovat hyvin erilaatuisia. Osa on sellaisia, ettei niitä voi mitenkään ottaa vakavasti.
Salonsaari kertoo esimerkin yhdestä tällaisesta vinkistä.
– Meille tuli vihje, jossa nimettiin surman tekijäksi henkilö, joka murhasi Jukka S. Lahden sen takia, että Lahti oli surmannut hänet joskus tuhansia vuosia sitten aikaisemmassa elämässä. Tämä on ihan ääripäästä, Salonsaari luonnehtii.
Viime kesänä poliisi sai puolestaan vihjeen, jonka ohessa oli hyvin laaja tietoaineisto. Poliisi tutki vinkkiä, mutta siinä ei tullut mitään sellaista oleellista uutta tietoa, joka olisi auttanut uudestaan tutkinnan alkuun.
– Kaikki vuosien aikana olleet tutkintalinjat on kaluttu niin läpi kuin vai voi. Meidän täytyisi saada joku täysin uusi oleellinen asia, jotta tutkinta voitaisiin käynnistää, hän sanoo.
Yle uutisoi ensimmäisenä poliisin saamista uusista vihjeistä.
Lue myös: Auerin Murhalesken muistelmat julki – karuja yksityiskohtia murhaepäillyn yksityiselämästä
Iso juttu Suomen rikoshistoriassa
Ulvilan murha on jäänyt ikuisesti suomalaiseen rikoshistoriaan, niin paljon käänteitä tapauksessa oli useiden vuosien aikana.
Ensin poliisi epäili tuntemattomaksi jääneen miehen murhanneen Lahden. Vuonna 2009, vajaat kolme vuotta henkirikoksen jälkeen, poliisi alkoikin epäillä Anneli Aueria miehensä murhasta.
Vuodesta 2009 lähtien poliisin pääepäiltynä oli Auer.
Hänet vangittiin ja juttu eteni oikeuteen. Marraskuussa 2010 Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Auerin murhasta elinkautiseen. Seuraavana kesänä, heinäkuussa 2011 hovioikeus totesi Auerin syyttömäksi.
Lue myös: Auer: Epäilin KRP:n peitepoliisia murhaajaksi
Syyttäjät hakivat korkeimmasta oikeudesta valituslupaa.
Syyskuussa 2011 tuli todellinen pommi, kun Auer vangittiin ex-miesystävänsä kanssa epäiltyinä useista lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Rikosten epäiltiin tapahtuneen lähinnä vuosina 2007 ja 2008.
Lue myös: Anneli Auerin tytär saksalaislehden haastattelussa: ”Se repi minut rikki”
Korkein oikeus palautti jutun alkupisteeseen
Toukokuussa 2012 korkein oikeus myönsi syyttäjille ja osalle asianomistajista valitusluvan murhajuttuun liittyen. Kesäkuussa Auer tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa seksuaalirikoksista seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.
Lokakuussa 2012 korkein oikeus palautti Ulvilan murhan käräjäoikeuteen, eli alkupisteeseen.
Satakunnan käräjäoikeus alkoi käsitellä juttua uudestaan kesäkuussa 2013. Muutamaa viikkoa myöhemmin Turun hovioikeus kovensi Auerin seksuaalirikostuomiota 7,5 vuoteen.
Auer sai hovioikeudessa tuomion muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, törkeistä raiskauksista ja törkeistä pahoinpitelyistä. Hän vaati hovioikeuden tuomion purkamista, mutta KKO hylkäsi vaatimuksen vuonna 2016 antamallaan päätöksellä. Auer ilmoitti heti hakevansa valituslupaa korkeimmasta oikeudessa.
Lue täältä lisää vuosien vyyhdistä: Auer-vyyhti on kestänyt yli kymmenen vuotta
Syyttäjä KKO:n Auer-päätöksestä: Olen pahoillani Jukka S. Lahden omaisten puolesta
Murha käsiteltiin eri oikeusasteissa kahdesti
Syksyn 2013 käräjäoikeus käsitteli uudestaan Jukka S. Lahden murhaa ja joulukuussa oikeus antoi tuomionsa. Käräjäoikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen vankeusrangaistukseen miehensä murhasta. Päätös syntyi äänestyksellä tuomariäänin 2-1.
Auer valitti tuomiostaan hovioikeuteen helmikuussa 2014.
Kesäkuussa 2014 korkein oikeus tiedotti, ettei se anna valituslupaa Auerille ja hänen entiselle miesystävälleen Jens Kukalle seksuaalirikosjutussa. Näin ollen Auerin 7,5 vuoden ja Kukan 10 vuoden tuomiot törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja törkeistä raiskauksista jäävät voimaan.
Lue myös: Korkein oikeus hylkäsi Auerin hakemuksen seksuaali- ja väkivaltarikostuomionsa purkamisesta
Kommentti: Auer-vyyhdille sekava loppu – oikeuden päätöksissä omituinen ristiriita
Auer todettiin syyttömäksi murhaan
Murhaoikeudenkäynti järjestettiin Vaasan hovioikeudessa syksyllä 2014.
Helmikuussa 2015 hovioikeus vapautti toistamiseen Auerin murhasyytteistä. Syyttäjät ilmoittivat haluavansa jutun korkeimman oikeuden käsiteltäväksi eli he hakivat valituslupaa.
Joulukuussa 2015 murhajuttu sai viimein päätöksensä, kun korkein oikeus päätti, ettei se anna valituslupaa. Auerin tuomio syyttömyydestä miehensä murhaan jäi voimaan.
Lue myös: Anneli Auer erittäin pettynyt seksuaalirikostuomion pysymiseen ennallaan: "Oikeusmurha"
Anneli Auer: Nuoremmat lapset vieraantuneet minusta
Lue myös: Korkein oikeus hylkäsi Auerin hakemuksen seksuaali- ja väkivaltarikostuomionsa purkamisesta
Suuret korvaukset
Auer todettiin lopullisesti syyttömäksi miehensä murhaan joulukuussa 2015, yhdeksän vuotta veriteon jälkeen.
Auer ehti olla vankilassa noin viisi vuotta yhteensä sekä murhasta epäiltynä että seksuaalirikostuomion takia. Murhaepäilyn takia hän oli vangittuna syksystä 2009 kevääseen 2011. Seksuaalirikostuomiota hän istui syyskuusta 2011 kesäkuuhun 2015.
Valtiokonttori maksoi hänelle lähes 490 000 euroa 611 päivältä, jotka hän vietti vankeudessa ennen hovioikeuden vapauttavaa päätöstä.
Auer vaati käräjäoikeudessa noin 2,5 miljoonan euron lisäkorvauksia. Varsinais-Suomen käräjäoikeus korotti Auerin kärsimyskorvausta noin 20 000 eurolla, mutta määräsi samalla hänet maksamaan valtiolle noin 17 000 euron korvaukset oikeudenkäyntikuluista.
Syyskuussa 2016 Valtiokonttori myönsi Auerille noin puolen miljoonan euron korvaukset tämän istuttua syyttömänä vankilassa 611 päivää.
Auerin osalta Ulvilan murhan käsittely päättyi siihen, mutta Lahden murha on yhä pimeä ja tekijä vapaana.
24:48