Suomalaisissa musiikkipiireissä muistellaan lämmöllä edesmennyttä Joonas Loiria.
Viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirin, 74, poika Joonas Loiri menehtyi yllättäen. Tieto yllättävästä kuolemasta tuli myöhään keskiviikkona 29. toukokuuta. Loiri oli kuollessaan 37-vuotias.
Harri Andersson kertoo MTV Uutisille tunteneensa Loirin musiikkiympyröistä hänen uransa alkuvuosilta lähtien. Proteus-taiteilijanimeä käyttävä Andersson on itse maailmanlaajuisesti tunnettu suomalainen DJ. Lisäksi hän toimii The Circus -konserttipaikan managerina.
Viimeinen kohtaaminen
Andersson oli Loirin kanssa tekemisissä yhteisen intressin, musiikin, myötä, ja kaksikko piti yhteyttä säännöllisesti. Andersson kertoo aistineensa Loirissa erityistä lahjakkuutta jo hänen uransa alkumetreiltä lähtien.
– Joonas Loiri oli taitava elektronisen musiikin tuottaja sekä erittäin lahjakas DJ. Minulla oli ilo tutustua Joonakseen hänen uransa alkuvaiheilla sekä myöhemmin vuosien aikana, Andersson kertoo.
– Joonas oli lämmin henkilö, hän summaa.
LUE MYÖS: Vesa-Matti Loiri kommentoi IS:lle Joonas-poikansa kuolemaa: "Suruni on musertava"
Viimeisen kerran Andersson näki Loirin viime tammikuussa tutussa paikassa, The Circuksessa. Tuolloin Joonas saapui seuraamaan ystävänsä, Paul Kalkbrennerin keikkaa. Loiri pääsi keikalla tapaamaan illan tähteä, Kalkbrenneriä, sillä Andersson tiesi, että kaksikko tuntee toisensa hyvin jo entuudestaan.
– Se oli viimeinen kerta, kun näin Joonaksen, Andersson toteaa.
– Viimeisen vuoden aikana kävin Joonaksen kanssa eritoten keskusteluja liittyen hänen ja minun yhteisiin ulkomaisiin elektronisen musiikin alan tekijöihin ja yleisesti ottaen elektronisen musiikin alaan Suomessa ja ulkomailla, hän jatkaa.
Uutinen Loirin menehtymisestä tuli Anderssonille täytenä yllätyksenä.
– Joonaksen poislähtö tuli yllättäen ja oli erittäin surullinen uutinen. Haluan toivottaa voimia sekä osanotot perheelle ja läheisille.
"Tänään juhlitaan Joonaksen muistolle"
Loiri oli musiikin saralla mukana monessa. Yksi hänelle tärkeistä projekteista oli tapahtumabrändi Clinic, jonka toimintaa pyritään jatkamaan myös vastedes. Brändin Facebook-sivuilla Joonaksen muisto on ollut viimeisen viikon aikana vahvasti läsnä.
– Tänään juhlitaan Joonaksen muistolle, Clinicin Facebook-sivuilla kirjoitettiin viikonloppuna.
Andersson kertoo MTV Uutisille, että suomalaisissa konemusiikkipiireissä Loiri on ollut viime viikonloppuna vahvasti mielessä. Edesmennyttä muusikkoa on kunnioitettu keikoilla ympäri Suomea muun muassa soittamalla Loirin kappaleita osana illan soittolistaa.
– Eri puolilla Suomea soitettiin lauantaina Joonaksen biisejä. Tällaisia juttuja on nyt ollut ilmoilla konemusiikkipiireissä, Andersson kertoo.
Vesa-Matti Loiri on kohdannut elämässään runsaasti menetyksiä. Loirin toinen vaimo Mona Loiri kuoli vuonna 1977 auto-onnettomuudessa. Parin poika Jani kuoli 21-vuotiaana vuonna 1994. Jani kuoli auto-onnettomuudessa äitinsä tavoin.