Mauno Koiviston reaktio Jukka Puotilan imitaatioon kesken esityksen häkellytti näyttelijän unohtumattomalla tavalla: "Olin räjähtää siihen paikkaan"

Jukka Puotila jatkoi uraansa imitaatioiden parissa suusyövän jälkeen, vaikka hänen lääkärinsä arveli muuta.

Huomenta Suomi  -ohjelman nojatuoleilla vieraili lauantaina 1. kesäkuuta näyttelijä-imitaattori Jukka Puotila, joka sairastui vajaat kymmenen vuotta sitten suusyöpään. Ohjelman juontaja Antero Mertaranta  tiedusteli haastattelussa Puotilalta, millä tavoin sairastuminen vaikutti Puotilan työhön ja sen kenties tärkeimpään työvälineeseen: ääneen. 

Puotila kertoi, ettei tuolloin hoitojen aikana kummemmin kokenut pelkoa tai ahdistusta asian tiimoilta. 

– Sen jälkeen minullehan lääkäri sanoi, ettet varmaan palaa töihin koskaan, johtuen siitä, että ammatissani käytetään ääntä. Mutta kuitenkin palasin töihin ja palasin vielä tekemään imitaatioitakin, mutta ehkä voi sanoa, ettei se enää ihan sama ole, kuin se joskus oli, ei ehkä yhtä notkea, Puotila totesi. 

Yhteen imitaatioon muuttuneesta äänestä on ollut Puotilan mukaan kuitenkin yllättäen jopa hyötyä. 

– Esimerkiksi jos otetaan sinut, sinun imitaatio, niin siihen se on vaikuttanut jollain tavalla positiivisesti, että se lähtee paremmin, olen itse sitä mieltä. 

Ennen kaikkea Puotila kertoi olevansa iloinen siitä, että on pystynyt jatkamaan työntekoa sairastumisensa jälkeenkin, vaikka ääni on erilainen kuin ennen. Lisäksi hän on tyytyväinen siihen, että on pystynyt sen myötä myös antamaan vertaistukea muille. 

– Itse ajattelen niin, että jos maailmassa on joitain tärkeitä asioita, niin se, että voit auttaa jotakuta. Ja lääkärikin sanoi minulle, että vertaistukea tulet varmasti antamaan, ja hän oli ihan oikeassa, niin on käynyt. Ja teen sitä mielelläni. 

Haastattelussa Puotila myös muun muassa paljasti uransa aikana imitoimansa hahmot, jotka ovat hänelle itselleen olleet erityisen rakkaita työstää. 

– Varmaan Jörn Donner  oli sellainen, joka kulki mukanani yli 40 vuotta. Ja Vesa-Matti Loiri  oli tietysti sitten semmoinen, ketä ihaili kovasti. Ulf Sundqvist oli myös. 

Pohdinta sai Puotilan muistelemaan erästä esiintymistä, joka on jäänyt erityisellä tavalla hänelle mieleen pitkän ja kirjavan uran varrelta. Kyseessä olivat juhlat, kun Suomen Kuvalehti täytti vuosia, ja merkkipäivää vietettiin Puotilan mukaan varsin juhlavin menoin, juhlavan yleisön ollessa paikalla. 

– Edessäni istui Mauno Koivisto, siis ihan niinkuin sinä siinä. Ja imitoin sitten Jan-Magnus Janssonia, tällaisia hahmoja oli aikoinaan, hän oli Hufvudstadsbladetin päätoimittaja ja ministeri, ja sellaisia juttuja, mitä ei tänä päivänä voisi missään tapauksessa kertoa, niin Koivisto meni ihan pitkin pöytää, meni näin ja putosi siihen pöydälle, nauroi aivan mielettömästi, Puotila muistaa.

– Olin räjähtää siihen paikkaan, kun näkee, että pressa menee kaiken kontrollin yli eikä hänellä ollut yhtään se tilanne enää hallussa, menee pitkin pöytää ja nauraa, ja hänellähän oli varmaan vielä enemmän tietoa tästä Jan-Magnus Janssonista, joka oli vähän naistenmies.

Lue myös:

    Uusimmat