Jörn Donner kertoo onnenhetkien olevan nykyään harvassa.
Jörn Donner kertoo Lauri Saarilehdon Cafe Lanzarote -podcastissa onnenhetkistään ja suhtautumisestaan elämään.
86-vuotias Donner kertoo kokevansa yhä onnellisia hetkiä.
– Kyllähän niitä onnenhetkiä on edelleenkin, mutta ne on tietysti osittain enemmän harvassa, koska minuahan on vaivannut erilaiset sairaudet, joista nyt olen onneksi suurimmaksi osaksi päässyt eroon, hän kertoo.
– On edelleen keuhkoahtautumaa, joka tekee hengityksen vaikeaksi ja kävelyn vähän raskaaksi. Enhän minä tule terveemmäksi, mutta pysyn hengissä.
LUE MYÖS: Jörn Donner kertoo uudessa kirjassaan avoimesti masennuksestaan: ”Minulla on synkkyyden ja pessimismin kausia, jotka saavat pohtimaan itsemurhaa”
Donner on aiemmin kertonut masennuksestaan ja itsemurha-ajatuksistaan. Saarilehto kysyy, mihin hänen elämänhalunsa pohjautuu.
– Elämänhalu on olosuhteista kiinni. Joskushan se voi kadota päiväksi tai pariksi, mutta periaatteessahan pidän elämästä. Ja pidän näistä päivistä, joita elän, Donner kertoo.
– Pystyn ajattelemaan, pystyn lukemaan, pystyn kirjoittamaan, pystyn liikkumaan ja pystyn nauttimaan elämästä. Ruuasta ja viinasta ja seurastakin välillä. Onhan minulla pelkoja, mutta niistä en viitsi puhua julkisesti.
Lähde: Cafe Lanzarote