Joulukirkot ovat kutsuneet suomalaisia – jouluyön messu alkaa tosin jo olla suositumpi: "Joulun sanoma on niin suuri, että se sulattaa sydämen ja saa innolla lähtemään kirkkoon"

joulukirkko1
Joulukirkot ovat tänä aamuna koonneet suomalaisia joulujumalanpalvelukseen. Kälviän kirkossa joulukirkko alkoi vasta kello kahdeksan.
Julkaistu 25.12.2018 14:38
Toimittajan kuva

Outi Airola

Kälviän kaunis nikkarityylinen puukirkko on joulun aikana kovalla käytössä. Aattoyön joulumessu oli menestys niin kuin useimmissa kirkoissa, samoin tapaninpäivän Kauneimpiin joululauluihin odotetaan väkeä. Jouluaamun kirkkoon tulevat aamuvirkut, joille käynti on pitkä perinne.

– Se on juuri se vanha perinne. Muistan kun olin alle viidentoista, silloin käveltiin aamuseitsemän joulukirkkoon tuolta sivukylältä kolmen kilometrin matka, kertoo Harri Jylhä.

Hän ei muista, että varhainen herätys olisi nuorisoa haitannut.

– Ei, päinvastoin! Se on jäänyt mieleen tärkeänä tapahtumana. Käveltiin kaikki yhdessä pimeässä aamussa valaistuun kirkkoon, muistelee Jylhä.

joulukirkko2

Teologian maisteri Jiska Gröhn toimitti jumalanpalveluksen Kälviän kirkossa.

Perinne tuo joulumielen

Samoin Marja Pullille aamukirkko on tärkeä.

– Se johtuu siitä perinteestä, joka juuri tuo joulumielen, sanoo Pulli.

Hän ihailee Kälviän vasta remontoitua kirkkoa, jossa on kirkkolaivana Ruotsin lipuin koristeltu laiva.

– Se on erikoinen, oikein tämän kirkon erikoisuus!

joulukirkko 3

Ruotsin lipuin varustettu kirkkolaiva on peräisin Ruotsin vallan ajalta.

Kälviän ristikirkko on kolmas pienen paikkakunnan kirkko. Ensimmäinen rakennettiin 1600-luvulla, seuraava 1700-luvulla ja nykyinen vuonna 1905. Vanha kirkkolaiva on perua edellisistä kirkoista.

– Sieltä Ruotsin vallan ajalta se on, kertoo paikkakunnalle vastikään muuttanut teologian maisteri Jiska Gröhn, joka toimittaa jouluaamun jumalanpalveluksen.

Hänkin tietää, että nykyihmisen perinne muodostunee paremminkin jouluyön messuista ja kauneimmista joululauluista.

– Kyllä se näin varmaan on, mutta täytyy sanoa, että jouluaamun kirkossa on aivan erityinen tunnelma, kun kävelee hiljaista ja pimeää kylänraittia kirkkoon, sanoo Gröhn.

joulukirkko 4

Jouluaamun kirkko saa aamuvirkut liikkeelle. 

Joulun sanoma sulattaa sydämen

Jouluvirret, Luukaksen evankeliumi ja pimeä lumimaisema pikkuruutuisten ikkunoiden takana vievät ajatukset aikojen taakse.

Satakaksikymmentä vuotta sitten oman kylän mies suunnitteli kirkon ja monet paikalliset tekijät ovat lahjoittaneet sinne töitään ja taitojaan.

– Kyllä sitä arvostaa sitä valtavaa työmäärää, mikä tällaisen kirkon rakentamiseen on tarvittu. Näin koristeellinen kirkko ei synny tuosta vain, tietää nuori kirkon mies.

Hänelle joulu on työtä, mutta se ei haittaa.

– Joulun sanoma on niin suuri, että se sulattaa sydämen ja saa innolla lähtemään kirkkoon ja laulamaan yhdessä seurakunnan kanssa joulun virsiä, sanoo Gröhn.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa