Tänä jouluna lapsi saattaa olla enemmän kuin innoissaan saadessaan pehmeän paketin, arvioivat kauppaketjut.
MTV Uutiset kertoi marraskuussa, minkä lelujen ennustetaan olevan joulun 2023 hittejä.
Kauppaketjut nostivat esille muun muassa Squishmallows-pehmoja, erilaisia Lego-settejä sekä Barbien ja Ryhmä Haun leluja ja tuotteita.
Ennusteet ovat vaikuttaneet osuneen melko hyvin kohdilleen: Prisman myyntidatan mukaan peräti 47 prosentti Prismassa myytävistä pehmoleluista on nimenomaan Squishmallows-tuotesarjaa, kerrotaan kauppaketjun tiedotteessa.
Lue myös: Vuoden 2023 parhaat lelut on valittu – "Helppo antaa tälle tuotteelle hyvät pisteet"
Söpö ulkomuoto vetää puoleensa
Prisman kodintekniikan, viihteen ja lelujen myyntipäällikkö Petrus Lesonen kertoo tiedotteessa, ettei äkkiseltään muista näin isoa hittiä joulun alla yhdessä lelukategoriassa kuin Squishmallows-pehmoista on tänä jouluna tulossa.
– Onhan tämä aika poikkeuksellista. Voi melkeinpä sanoa, että jos lapsi saa pehmeän paketin jouluna, on 50 prosentin mahdollisuus, että se on Squishmallow, Lesonen kertoo tiedotteessa.
Samanlaisia huomioita on tehty myös muualla.
– Squishmallowsien osalta myös meillä on erittäin vahvat myyntikäyrät, sarjan suosio on ollut jo muutaman vuoden tosi kova eikä loppua ole näköpiirissä. Vetonaulaksi tänä syksynä noussut Anu Saukko jatkaa menestystaivaltaan, Verkkokauppa.comin lelujen tuotepäällikkö Essi Tyson-Fyhr kertoo sähköpostitse.
Myös K-Citymarketeissa pehmolelujen myynnissä korostuvat Squishmallows -pehmot, K-ryhmän käyttötavaran osto- ja myyntijohtaja Hannele Åberg kertoo sähköpostitse.
Lue myös: Verkkokauppa.comin tämän hetken kiinnostavin tuote, Anu Saukko, herättää hilpeyttä ja harmistusta
Leluaseiden suosio laskussa
Leluaseita on myyty aikaisempina vuosina tasaisen suositusti, mutta tänä vuonna niiden myynti on laskenut selvästi.
– Leikkiaseiden suosio on pudonnut jopa 35 prosenttia edellisestä vuodesta. Tähän arvioimme vaikuttavan vanhempien halu olla tuomatta sotaleikkejä lastenhuoneisiin, kun sota muutoin on tullut lähemmäksi kaikkien arkea, Petrus Lesonen pohtii Prisman tiedotteessa.
Lue myös: Mistä tunnistaa turvallisen joululahjan?
Lautapelien suosio
Verkkokauppa.comin lelujen tuotepäällikkö Essi Tyson-Fyhr toteaa, että lautapelien kiinnostavuus tuntuu säilyneen koronavuosien jälkeenkin, ja tuotetasolla esimerkiksi retropeli Hotelli ja viime vuosien hitti Smart10 ovat molemmat kovassa nosteessa.
Myös Prisman tiedotteen mukaan seurapeli Smart10 on myyty kolme kertaa viime vuotta enemmän.
K-ryhmän käyttötavaran osto- ja myyntijohtaja Hannele Åbergin mukaan lautapelien myynnissä ovat korostuneet koko perheelle suunnatut pelit, erilaiset erikoispainokset sekä Vuoden peli -tittelin voittaneet pelit.
Kaikkien lautapelien suosio ei ole kuitenkaan säilynyt.
– Palapeleissä on nähtävillä hiukan laskusuuntausta koronavuosiin nähden, varmasti kotoilun vähentyminen selittää tätä, Tyson-Fyhr kertoo.
Lue myös: Vuoden 2023 parhaat lautapelit on nyt valittu – "Vastaavaa peliä ei ole ollut"
Lue myös: Suomalainen Timo suunnitteli Barbielle lentokoneen 1990-luvulla – kertoo, millaiset leluideat jäivät toteutumatta: "Silloin ajattelin, että perhana..."
Katso myös: Milloin leluja on riittävästi? Asiantuntija kertoo
2:23