Monissa myymälöissä joululahjaostoksia voi tehdä vielä jouluaattonakin, mutta mitä nopeammin hittilahjaostoksille lähtee, sitä todennäköisemmin löytää haluamansa.
Suomeen rantautunut Black Friday polkaisee joulumyynnin käyntiin marras-joulukuun taitteessa. Klassikoilla on aina paikkansa lahjapaketeissa, mutta mitkä ovat tämän vuoden himoituimmat hittituotteet?
Selvitimme Suomen suurimmilta kauppaketjuilta, S-ryhmältä ja Keskolta, joulun 2019 hittilahjat.
Hittipiirretty näkyy lelulahjatoiveissa
Keskon vapaa-ajan tavaroiden osto- ja myyntipäällikkö Heikki Kujala kertoo, että lelujen myynti käynnistyy marraskuun puolivälissä, mutta joulukuu on ehdottomasti suurin myyntikuukausi.
Käyttötavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksesta näkee, että leluosastolla kovan kuhinan aiheuttaa joulukuussa ensi-iltaan tuleva Frozen 2 -elokuva.
– Olemme huomanneet, että asiakkaat lähtevät jo lokakuussa etsimään lahjavinkkejä ja perheen pienimmät merkkaavat omat suosikkinsa Prisman lelukuvastoon. Tänä jouluna monelle lahjalistalle nousevat varmasti Frozen 2 -elokuvatuotteet. Esimerkiksi Elsa-nukella tulee olemaan kova menekki, Päällysaho kertoo.
K-Citymarketin pukeutumisen osto- ja myyntipäällikkö Katja Lehtilä sanoo, että Frozen-teema tulee näkymään myös lastenvaatteissa.
Frozen-tuotteiden lisäksi kauppansa tekevät erilaiset pehmolelut, esimerkiksi Scruff-a-Luv-tuotteet.
Lautapeleistä suosituimmaksi Keskon Kujala ennustaa Pictionary Air-, Escape Room- sekä L.O.L. Surprise-Monopoly-pelejä.
Lue myös: 10-vuotiaan käsittämättömästä joulutoivelistasta tuli välitön hitti: "Mitä hän tekee neljällä tonnilla?"
Nuorelle langattomat kuulokkeet
Nuorison joululahjasuosikeiksi SOK:n Päällysaho nimeää ennen kaikkea viihde-elektroniikan, kuten kuulokkeet, kaiuttimet ja matkapuhelimet. Syyskuussa Prismoihin avautui oma pelaamiseen erikoistunut Gaming-osasto, joka omalta osaltaan vauhdittaa pelituotteiden myyntiä.
Keskon Kujala kertoo, että joulun hittituotteeksi nousevat tänä vuonna täysin langattomat nappikuulokkeet. Muita hitiksi nousevia elektroniikkatuotteita tulevat olemaan Bluetooth-kaiuttimet, pelaamisen tuotteet, hyvinvointituotteet ja robotti-imurit, Kujala ennustaa.
Älykellojen ennustetaan nousevan erityisesti aikuisten hittilahjaksi.
– Äly- ja urheilukellot ovat myös nousemassa uusille myyntiluvuille. Niiden hinnat ovat nykyään maltillisia, eivätkä ne ole enää ylellisyystuotteita, Päällysaho sanoo.
Lue myös: Mies osti koko perheelleen DNA-testit – joululahja paljasti perhesalaisuuden
Hulavanteen suosio tänä jouluna on taattu
Aikuisille tarkoitettuihin paketteihin sujahtaa tänä vuonna usein vyötäröä hoikentava hulavanne. Hulavannebuumi on ollut Suomessa jo syksyllä niin suuri, että tuotteet ovat paikoin myyty loppuun kaupoista.
– Hulavanteita ollaan myyty paljon jo loka-marraskuussa ja tullaan myymään joulukuussakin, Päällysaho sanoo.
Budget Sportissa kesällä suosion noussutta ja monessa kaupassa loppuunmyytyä hulavannetta on tulossa varastoihin. Tarjonnan uskotaan vastaavan kysyntää.
– Sen suosio joululahjana on taattu, vaikka se ei perinteinen talviurheiluväline olekaan, Budget Sportin markkinointipäällikkö Katja Sepponen sanoo.
Hieman talvisempi hittilahja ovat nastakengät, joita Budget Sportissa huomattiin viime vuonna ostettavan paljon lahjaksi. Suosion odotetaan jatkuvan tänäkin vuonna.
Lue myös: 7-vuotias sai toppahousut lahjaksi – pettyi niin, että soitti hätänumeroon
Rumat jouluvaatteet rantautuivat Suomeenkin
Pukeutumisen puolella Suomeen on sen sijaan rantautunut maailmalta tuttu trendi, rumat jouluvillapaidat.
– Tämä ugly christmas -trendi näkyy pipoissa ja jouluneuleissa. Ilmiö näkyy selkeästi tänä vuonna ensimmäistä kertaa isosti Suomessa ja ensi vuonna varmasti vielä isommin, Päällysaho kertoo.
K-ryhmän Katja Lehtilän mukaan hassut tai rumat jouluhenkiset vaatteet ovat tehneet kauppansa jo muutaman joulun ajan.
– Viime vuosina erityisesti miesten hauskat jouluiset t-paidat ja lasten käytännölliset trikoopaidat ovat kasvattaneet suosiotaan neuleiden ohella, Lehtilä kertoo.
Jouluisen hattutrendin hän katsoo olevan Suomessa vielä maltillisempaa kuin muualla Euroopassa.
Lue myös: Isä puki pojalleen kyseenalaisen paidan tarhaan: Olisitko itse hoksannut, mikä kuvassa mättää?
Klassikoilla on aina paikkansa paketissa
Joulu on perinteinen juhla ja klassikot pitävät pintansa joulupöydän lisäksi lahjavallinnoissa.
– Joka vuosi myydään runsaasti myös vanhoja klassikoita, kuten Afrikan tähteä, Stigan jääkiekkopeliä ja niin edelleen. Ihmiset haluavat yhteistä tekemistä joulun pyhien ajaksi. Myös pulkat, Stigat ja ensisukset tekevät aina kauppansa, sillä lapset kasvavat ja näille tuotteille tulee tarve, SOK:n Päällysaho sanoo.
Myös Keskossa nähdään, että perinteiset urheiluvälineet, kuten luistimet, mailat ja lasten suksipaketit säilyttävät suosionsa vuodesta toiseen. Varmoja valintoja ovat myös alusasut ja -kerrastot, collegeasut, ulkoiluvaatteet, pipot, hanskat ja sukat.
Lisäksi yöasut, pörrösukat, aamutossut ja kylpytakit tekevät aina kauppansa. Keskon Lehtilä kertoo, että aikuiset arvostavat erityisesti brändituotteita, kuten Ratian, Black Horsen tai Nanson vaatteita. Lapset puolestaan pitävät lisenssituotteista, kuten Frozen-, Lego-, Disney Prinsessat-, Ryhmä Hau- sekä Muumi-vaatteista.
Muumituotteet ovat suosittuja myös muissa joulun klassikkolahjoissa eli kodintekstiileissä ja astioissa. Kodin tuotteissa korostuvat lisäksi punaisen sävyt sekä hieman kalliimmat tuotteet, K-ryhmän osto- ja myyntipäällikkö Joanna Vihro kertoo.
Leluista Legot pitävät pintansa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Lue myös: Pähkäiletkö vielä joululahjojen kanssa? Vältä ainakin nämä neljä mokaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.