Joulupäivän järistys ravisteli erityisesti historiallista Olympiakylää Käpylän kaupunginosassa.
Seismologian instituutti kertoo Helsingin keskiviikkoisen maanjäristyksen olleen Helsingin mittaushistorian voimakkain. Instituutti kertoo nettisivuillaan järistyksen olleen voimakkuudeltaan 1,1. Instituutin mukaan järistys näkyy kartalla Käpylän Olympiakylässä.
Maan tärinää ihmeteltiin keskiviikkona muun muassa Facebookin Käpylä-ryhmässä.
Järistys oli Helsingissä kolmas tänä vuonna. Edellisen kerran maa järisi kaksi kertaa saman päivän aikana syyskuussa. Järistykset olivat voimakkuudeltaan 0,7 ja 0,2.
Tätlä joulupäivän maanjäristys näytti graafisesti lähialueen seismisillä asemilla. Ylhäältä alas Ruskeasuo, Seurasaari ja Lauttasaari). Kuva: Seismologian instituutti.Seismologian Instituutti
Instituutti kertoo, että pääkaupunkiseudulla Helsingin ulkopuolella on tehty havaintoja suuremmistakin luonnollisista maanjäristyksistä. Maa järisi Espoossa Laajarannan tuntumassa alkuvuodesta 2013, jolloin kahden järistyksen voimakkuudet olivat 1,7 ja 1,3.
Seismologian instituutti kertoo saaneensa keskiviikon maanjäristyksestä tärinä- ja äänihavaintoja Vallilasta, Käpylästä ja Haagasta. Instituutin nettisivuille tärähdys rekisteröityi kello 18.30.
Monet Olympiakylän rakennuksista ovat peräisin 1940-luvulta. Alueelle rakennettiin kokonainen asuinalue muun muassa ulkomaisten joukkueiden majoitukseksi.