Espoolainen Katja yritti järjestää neljävuotiaalle siskonpojalleen ikimuistoisen joulun ja varasi kitaraa soittavan joulupukin tuomaan pojan joululahjat. Pukki ei koskaan saapunutkaan.
Yhdessä espoolaisessa kodissa on herätty tähän päivään kitkerä maku suussa, vaikka takana on perheen kanssa vietetty joulu ja lahjojakin saatiin. Niitä vain ei saapunut jakamaan Korvatunturin punanuttu, vaan "ne löytyivät ulkoa, koska pukilla on ollut liian kiire".
Espoolainen Katja järjesti joulunvieton perheelleen tänä vuonna. Katjan sisko kertoi, että neljävuotias siskonpoika oli ensimmäistä kertaa todella innoissaan joulusta. Poika on erityislapsi, hän oli juuri oppinut puhumaan ja alkanut ymmärtää joulun ideaa. Katja halusi ilahduttaa pientä siskonpoikaansa ja päätti etsiä tilausjoulupukin tuomaan lapselle joululahjat.
Lue myös: Joulupukin aattokiireet päättyivät surullisesti Nurmijärvellä – poliisipartio löysi valkoparran menehtyneenä
Netistä löytyi oivan oloinen valkoparta, joka osasi soittaa kitaraakin. Joulupukki ilmoitti, että hän saapuu paikalle noin puoli seitsemän, jakaa lahjat, vaihtaa lapsen kanssa kuulumisia ja esittää tälle kitaran säestyksellä perinteisen joululaulun. Pukin vierailu kestäisi 15 minuuttia ja hinnaksi sovittiin 60 euroa. Sovittiin, että palkkio maksettaisiin käteisellä paikan päällä.
Lapsi oli onnensa kukkuloilla, kun kuuli tapaavansa tänä vuonna joulupukin ihan henkilökohtaisesta. Lapsi oli tulevasta kohtaamisesta niin innoissaan, että tahtoi leipoa joulupukille pipareita.
Eksyikö joulupukki?
Aattoiltana sovittuun aikaan joulupukki viestitti olevansa tulossa. Katja meni pihalle vastaan, mutta pukkia ei kuulunut.
Jonkin aikaa odoteltuaan Katja viestitti pukille ja kysyi, missä hän on. Pukki viestitti, ettei löydä perille. Katja yritti neuvoa, mitä navigaattoriin kannattaa kirjoittaa ja lähetti valokuvia alueesta. Pukista ei kuulunut mitään hyvään aikaan, joten Katja yritti soittaa ja meni lopulta takaisin sisälle odottamaan.
Katja yritti tavoitella joulupukkia illan mittaan vielä useita kertoja. Lopulta hän kysyi suoraan, onko tämä tulossa vai ei. Joulupukki vastasi, ettei löytänyt perille ja oli jo matkalla seuraavaan paikkaan.
Lue myös: Hurstinavun hätähuuto sai niin paljon vastakaikua, että joulujuhliin jaettavaa vielä tapaniksikin
Katja yritti soittaa tilauspukille vielä viimeisen kerran kahdeksalta illalla. Tällä kertaa puhelu yhdistyi.
– Hänellä oli ilmeisesti autossa Bluetooth päällä. Huhuilin puhelimeen, mutta minulle ei puhuttu mitään. Puhelu oli auki silti ja kuulin, kun hän sanoi ilmeisesti auton kuskille, että mennään sinne vikaan paikkaan sitten. Ei tullut meille.
Pukin piparit
Lapselle oli kerrottava, ettei hän tänä vuonna tapaisikaan joulupukkia.
– Sanottiin että pukki ei nyt ehtinyt varmaan ja lahjat olivatkin oven takana. Lapsi on erityislapsi ja jää jumittamaan asioihin. Hän avasi lahjat mutta sen jälkeen surullisella naamalla loppuillan hoki, että hän olisi halunnut nähdä pukin ja antaa piparit.
2:33
Katja kertoo, että lapsi oli surullinen vielä sänkyyn mennessäänkin. Pukki olisi ollut lapsen illan kohokohta. Katja kertoo olleensa itsekin todella pettynyt.
– Meiltä meni joulufiilis. Mietittiin loppuilta, että mikä on voinut olla syy tähän, ettei hän tullut.
Lue myös: Helsingin K-citymarket muutti joulusuklaiden alennusperinnettään – suklaaraivo repesi
Katja kuvailee, että lapsi oli asiasta harmissaan vielä tänä aamunakin.
– Äiti kertoi lapsen herättyä sanoneen taas että ”en saanut antaa pipareita pukille.” Minusta tuntuu itsestä, että tuotin hänelle pettymyksen. Minun hommani oli tilata pukki ja me emme tunne täältä ketään miespuolista, ketä olisimme voineet pyytää tulemaan pukiksi. Oli pakko turvautua tilauspukkiin.
Terveisiä Korvatunturille
Mikäli kyseisen joulupukin saisi vielä puhelinlangan päähän Katjan ja lapsen äidin ei tarvitse miettiä pitkään, millaiset terveiset joulupukille lähettäisi.
– Kiitos kun pilasitte yhden pienen pojan joulun, joka odotti koko illan joulupukkia.