Journalisti­liiton puheenjohtaja Hanne Aho jättää tehtävänsä

LK Hanne Aho 10012025
Journalisti­liiton puheenjohtaja Hanne Aho jättää tehtävänsä.Lehtikuva
Julkaistu 10.01.2025 12:23
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Journalistiliitto ja puheenjohtaja Aho ovat sopineet työsuhteen päättämisestä yhdessä.

Journalisti­liiton puheenjohtaja Hanne Aho jättää tehtävänsä tänään perjantaina. Asiasta kerrotaan Journalistiliiton jäsenkirjeessä sekä liiton tiedotteessa.

Ahon mukaan Journalistiliiton toimistolla on ilmennyt ”johtamiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä ristiriitoja”. Hänen mukaansa asioita ei ole onnistuttu ratkaisemaan nykyisen organisaation puitteissa.

Tiedotteessa kerrotaan, että Journalistiliiton hallitus haluaa "uudistaa liiton organisaatiota ja kehittää johtamista".

Journalistiliitto ja Aho ovat sopineet työsuhteen päättämisestä yhdessä.

Aho on toiminut liiton puheenjohtajana vuodesta 2015. Liiton puheenjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi valtuuston puheenjohtaja Antti Laakso.

Tuoreimmat aiheesta

Journalistiliitto