Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen Keskisuomalaiselle ja Savon Sanomille Postin arvostelemisesta pääkirjoituksissaan.
JSN tulkitsi, että kirjoituksissa vaadittiin yhteiskunnalta toimia Postin toiminnan rajoittamiseksi. JSN:n mukaan lehtien olisi pitänyt kertoa pääkirjoitusten yhteydessä, että niitä julkaisevan Keskisuomalainen Oyj -konsernin omat jakeluyhtiöt kilpailevat Postin kanssa.
Keskisuomalainen-konserni on STT:n toiseksi suurin omistaja.
Langettavat ihmisarvon loukkaamisesta ja puutteellisesta siteerauksesta
JSN antoi myös langettavat päätökset HS Metrolle ja Iltalehdelle.
HS Metro julkaisi printtiversionsa tekstiviestipalstalla lukijakommentin, joka sisälsi pakolaisiin kohdistuvan tappokehotuksen. JSN katsoi kommentin loukkaavan ihmisarvoa.
Iltalehti julkaisi verkkosivuillaan ja printtilehdessään jutun sekä printtilehden kannessa uutisnoston, jotka perustuivat selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin. JSN:n mukaan lähde olisi pitänyt mainita verkkojutun otsikossa sekä printtilehden kannessa ja jutun alussa.