Juha Sipilä kirjoitti koskettavasti poikansa kuolemasta: Surua on mahdotonta kuvailla

Sipilä
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän Tuomo-poika haudattiin eilen. Str / Lehtikuva
Julkaistu 01.03.2015 12:00

MTV UUTISET-STT

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä palaa töihin huomenna. Sipilä kertoo blogissaan, että hänen puolitoista viikkoa sitten menehtynyt poikansa haudattiin eilen.  

–  Surua on mahdotonta kuvailla, olemme olleet perheen kesken yhdessä tiivisti koko ajan. Myös ystävät ovat muistaneet ja käyneet kotonamme. Purimme surua poikieni ja vävymme kanssa tekemällä Tuomolle, kalakaverillemme, veneenmuotoisen puuarkun, Sipilä kirjoittaa. 

Sipilän mukaan yhtä peruttua tilaisuutta lukuun ottamatta tarkoitus on nyt edetä aiemmin sovitun kalenterin mukaisesti.  

Hän vetoaa, että hän ja hänen perheensä saavat tehdä surutyötä jatkossakin yksityisesti.  

Sipilän aikuinen poika kuoli yllättäen leikkauksen jälkikomplikaatioon 18. helmikuuta.  

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015