Sipilä takaisin julkisuuteen: "Vaikeita asioita ei kärsi siirtää eteenpäin"

0:58img
Julkaistu 03.03.2015 14:26(Päivitetty 03.03.2015 15:17)
Toimittajan kuva

Eeva Lehtimäki

@EevaLehtimaki

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä palasi tänään takaisin töihin eduskuntaan poikansa menehtymisen jälkeen. Sipilän mukaan arkeen on vain pakko palata.

– Pakko on ollut aloittaa. Ei niitä vaikeita asioita kärsi siirtää eteenpäin. Edestä ne löytää kuitenkin, muuten kynnys voi vaan kasvaa, jos paluuta siirtää kovin pitkälle, Sipilä sanoi MTV Uutisille eduskunnassa.

Eduskuntapäivä alkoi ulkoasiainvaliokunnan kokouksella. Kokouksen aluksi monet valiokunnan jäsenet esittivät suruvalittelujaan. 

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen puolestaan tuurasi Sipilää aamupäivällä Lahden puheenjohtajatentissä Sipilän flunssan vuoksi. 

– Ihan normaalilla aikataululla nyt mennään tästä eteenpäin. Puoluejohto kokoontuu illalla. Kun vain tästä  flunssasta selviää. Ääni on vähän matalalla.

Lukuisat kansanedustajat kävivät esittämässä suruvalittelunsa tai halaamassa keskustan puheenjohtajaa täysistunnon aluksi. 

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015